Siirry suoraan sisältöön

Vesi Kuukanniemestä ja kaupungista

Lemillä on jo syksystä lähtien kärsitty aika ajoin ruskeasävyisestä vesijohtovedestä. Ruskea väri tulee raudasta, ja rautainen vesi Vuolteen vedenottamolta.

Perjantaina vesilaitos sulkikin Vuolteen eli kirkonkylän vedenottamon hanan tutkiakseen liikaraudan syyn ja lähteen. Samalla avattiin Lappeenrannan kaupungin vesijohtoverkkoon yhdistävä hana paineen varmistamiseksi, kerrotaan kunnan verkkosivuilla kohdassa ”ajankohtaista”.. Täten lemiläiset juovat toistaiseksi Kuukanniemestä ja kaupungista tulevaa vettä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *