Siirry suoraan sisältöön

Elävästi elokuvasta Tapiolassa

Teksti ja kuva: Heikki Haiko
Lemin kotiseutuyhdistyksen elokuvailtapäivässä kuultiin ja nähtiin elokuvaohjaaja Hannu Peltomaan kuvaama ja leikkaama elokuva Aika hyvä ihmiseksi .

Isäntänä tilaisuudessa toimi Aapo Pekari (oik.)

Isäntänä tilaisuudessa toimi Aapo Pekari (oik.).


Peltomaa on kuvannut ja leikannut useita elokuvia sekä toiminut muissakin elokuvaan liittyvissä tehtävissä uransa aikana. Erityisen mielenkiintoinen oli hänen tarinansa työskentelystä elokuvaohjaaja Rauni Mollbergin kanssa. Se antoi myös hyvän näkymän siihen, kuinka elokuvaa tehdään.
Aluksi nähtiin noin 20 minuutin mittainen kooste maaseudun ongelmista, maaltamuutosta ja toimeentulosta maaseudulla vuodelta 1967. Lemin osuudessa kamera oli viritetty Wanhaan Kouvon baariin, jossa ohjelma oli tehty. Filmillä esiintyneen henkilön mukaan kuvauksiin kutsujana oli toiminut Matti Jukkala.
Tilaisuuden toisessa osiossa nähtiin Mollbergin ohjaama ja Peltomaan kuvaama ja leikkaama elokuva Aika hyvä ihmiseksi. Mollberg oli kehittänyt Aapelin aiheista herkullisen kuvauksen ihmisistä iloisilta 1920-luvun pirtuajoilta.
Elokuva iltapäivän juonsi Aapo Pekari. Hän johdatteli historiaan ,wanhaan aikaan taidokkaasti ja osuvasti kotiseutuhengessä.

Tilaisuudessa oli osanottajia reilut sata henkeä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *