Siirry suoraan sisältöön

Kuukanniemen koulu on kiperä kysymys

Keskustelu Kuukanniemen uudesta koulusta käy kiivaana. Päättäjät ovat jakautumassa kahteen leiriin: Kuukanniemen koulun rakentajiin ja Koulukeskuksen laajentajiin.
Koulukysymys on yhtä avoin kuin tontti puretun koulun jäljiltä.

Koulukysymys on yhtä avoin kuin tontti puretun koulun jäljiltä.

Molemmissa vaihtoehdoissa palaa rahaa yli Lemin kohtuullisen kantokyvyn, mutta jotain kunnan on tehtävä – ja ihan ensimmäiseksi päätös. Vaikka kaksi koulua tämän lukuvuoden on mahtunut saman katon alle, loputtomiin ei sopu sijaa anna nykyseinien sisällä.

Vaihtoehtojen kustannuksia on laskettu ja laskelmista vedetty erilaisia johtopäätöksiä, ja niitä myös vääriksi todistettu. Kiistaa on, kuinka paljon kalliimpi on rakentaa uusi koulu Kuukanniemeen kuin laajentaa Koulukeskusta. Onko noin kahden miljoonan euron ero iso vai pieni, kaataako juuri se vai koko hanke kunnan talouden – siitä käännetään kättä.

Rakennuskustannusten ohella ynnätään käyttökuluja. Koulukyytien kustannukset vähenevät, kun kuukanniemeläiset taas kävelevät kouluun. Toisaalta opetusryhmiä on helpompi justeerata isommasta oppilasmäärästä ja näin opetuksessa saattaisi syntyä säästöä yhden koulun ratkaisussa. Kahden talon ylläpito on kalliimpaa kuin yhden. Mutta jos Kuukanniemeen rakennettaisiin kuitenkin liikuntatilat, käyttökuluja syntyisi niistäkin.

Kyse on myös siitä, onko koulu muutakin kuin opetustila, jonne lapset kävelevät tai kyyditään. Kuukanniemi on noin tuhannen lemiläisen taajama tai lähikeskus, jonka aikuisetkin asukkaat tarvitsevat liikunta- ja harrastustiloja. Lähikoulu sinällään on vetovoimatekijä nykyisten ja tulevien asukkaiden – joita nykyään niin hanakasti veronmaksajiksi tituleerataan – suuntaan.

Keskusteluissa on puututtu myös Lemin itsenäisyyteen ja mahdolliseen kuntaliitokseen. Kalliin koulun pelätään johtavan kunnan pakkoliitokseen ja yhden koulun rakentamisen pelastavan siltä. Toisaalta taas rakentamatta jättäminen karkottaa kallisarvoiset veronmaksajat, ja sitten ei ole maksajia laajennuksellekaan. Pakkoliitos häämöttää senkin vaihtoehdon päässä.

Eukkomamman on helppo sivusta huudella, kun itse on mummoikäinen kirkonkyläläinen, jolla ei ole lapsia kummassakaan koulussa, ja veronmaksajanakin puolitehoinen. Kummasti asia kuitenkin askarruttaa.

Eukkomamma mielellään näkisi Kuukanniemessä taas koulun. Se palauttaisi taajaman sille kuuluvaan arvoon – käänsihän alue aikoinaan Lemin asukasluvun kasvusuuntaan ja oli asukasluvultaan pitkään kunnan ykköstaajama. Uusi koulu loisi samalla uskoa tulevaisuuteen. Jos Lemi ei Kuukanniemen koulua rakenna, pelätyn pakkoliitoksen jälkeen sitä ei ainakaan tehdä. Sen sijaan uusi koulu voidaan kyllä lakkauttaa…

Rahaa kahden vaihtoehdon erotukseen eukkomamma ottaisi hyvinvointiasema-kunnanvirasto-projektista. Jospa haudattaisiin suunnitelmat vastaanottojen siirtämisestä tyhjenevään Palolakotiin ja kunnanvirastotilojen remontoinnista hyvinvointiasemalle. Sen sijaan kunnanvirasto vietäisiin Palolaan ja pärjättäisiin yhdellä (halvemmalla) remontilla.

Se, riittävätkö rahat minkäänlaiseen kouluratkaisuun, on sitten asia erikseen.

Eukkomamma vaikenee, mutta kuntalaisilla on nyt tilaisuus kuulla realiteeteista ja esittää oma kantansa päättäjille. Tiedotus- ja keskustelutilaisuus kunnan koulutoimen tilavaihtoehdoista järjestetään kirkonkylän koulukeskuksessa keskiviikkona 29.4. kello 17.

Avainsanat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *