Siirry suoraan sisältöön

Talvi taittui – kevät tulloo

Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta

Talviset retket alkavat olla takanapäin. Tässä kuva, jossa Kurhilan talvilintulaskijat odottelevat lähtöpaikalle vielä viimeisiä tulijoita.

talvilunnut

Tällä kertaa mukaan olivat halunneet myös Savitaipaleen eläkeläiset, joilla on muutenkin paljon kaikenlaista liikunnallista toimintaa. Nyt lähdettiin kiertämään tätä Kurhilan reittiä 15 hengen voimin. Mukavana yllätyksenä oli, että maanomistaja oli ajanut moottorikelkalla nuotiopuut, mehut ja makkarat metsään. Olipa mukava siellä jutustella nuotiotulien loimussa. Osa retkeläisistä suunnitteli jo lintukiikarin ostamista, moni halusi tulla uudestaankin mukaan laskentaan.
Hiukan jo kevättä oli pääsiäissunnuntain koskiretkessä, jonka Savitaipaleen seudun luonnonsuojeluyhdistys teki Ismo Hölsän johdolla seutukunnan lähikoskille. Toiveissa oli vielä nähdä koskikara, mutta ainakaan Mäntyperän koskella sitä ei enää ollut. Sen sijaan raamisaha kiinnosti kovin retkeläisiä.

raamisaha

 

Samoin kiinnosti Mäntyperän lintutorni, jossa luontopisteen pihalla sihteeri Mervi Helenius tarjosi porukalle kahvit.

lintutorni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *