Siirry suoraan sisältöön

Peru ja Heituinlahti rinnan Mäntyperällä

Mäntyperän kamarissa avautuva 21.kesänäyttely koostuu monista erilaisista taiteenlajeista. Maantieteellisesti kuljetaan Perusta Savitaipaleen Heituinlahdelle.

Mikko Loisan auton oveen maalaamat leijonat vartioivat Mänyuperän pihamaata.

Mikko Loisan auton oveen maalaamat leijonat vartioivat Mänyuperän pihamaata.

Kaukaisin taiteilija on Perusta, Pucallpasta.  Graciela Arias Salazarin värikylläisiä töitä on saatu  ihailla jo  muutama vuosi sitten. Perussa talvisin asunut  taiteilija Sirkka-Liisa Lonka on tuonut näyttelyyn myös muiden oppilaidensa töitä, sekä perulaista käsityötaidetta ja keramiikkaa.

Erikoista näyttelyssä on myös autotaidemaalaus. Heituinlahtelainen 39-vuotias Mikko Loisa esittäytyy muutamin maalauksin, ja ainakin avajaispäivänä pihassa voi ihailla myös hänen ystävänsä taidemaalattua autoa. Mikko on maalannut rekkoja, traktoreita, mopoja , kypäriä ynnä muuta.

Ensimmäiset maalaukset hän teki jo n.20 vuotta sitten, välillä innostus lopahti kunnes 1,5 vuotta sitten alkoi uudestaan. Tästä hän saa tavallaan kiittää ”manageriaan” Jyrki Lanttaa, joka innosti Mikon myös turvetaiteiluun. Yhdessä he muotoilevat puutarhan käyttötaidetta, jota myös Mäntyperän pihalta löytyy sekä ihailtavaksi että kotipuutarhaan vietäväksi.

Ensi kertaa töitään tuo näytteille myös Juha Hölsä, 50-vuotias heituinlahtelainen  valokuvaaja, jolta näyttelyyn tulee noin 20 kuvaa. Hölsä on osallistunut 70-80-luvun taitteessa Seura-lehden lemmikkieläinkuvakisaan, jossa hän tuli kissa-kuvallaan kolmanneksi. Sitten innostus lopahti, kunnes on nyt ”lähtenyt lapasesta”. Nykyään Juhan tapaakin yhä useammin kameroineen maastossa ja  erilaisissa tapahtumissa.

Nuorin näistä kolmesta ensikertalaisesta on vasta 14-vuotias Sonja Kantonen Taipalsaarelta. Hän on aloittanut harrastuksen muutama vuosi sitten. Tämä 7-luokkalainen kuvaa mielellään luontoa, esimerkkinä omasta pihasta otettu kuvasarja hirvistä. Näyttelyyn hän tuo 10 kuvaa.

Näyttely avataan 15.6.-15 maanantaina klo. 12  -13 ( kutsuvieraat ja lehdistö, kakku-kahvitarjoilu), jonka jälkeen auki klo. 18 asti. Avajaisviikolla auki myös ti-ke klo. 12-18. Juhannuksena suljettu. Perjantaista 26.6.-15 lähtien auki ma-ti ja pe klo. 12-18 ja la klo. 10-13 elokuun 15 päivään asti. Muulloin auki sopimuksen mukaan ja aina kun ollaan kotona.
Os. Mäntyperän luontopiste, Survajantie 1351, Heituinlahti
Puh. 050-5373903, Sirkka-Liisa Vaalivirta.

Näyttely suunnittelemassa Mäntyperän tuvassa Juha Hölsä (vas.),Sonja Kantonen ja Mikko Loisa. Veressä tuolilla Graciela Arias Salazarin työ.

Näyttely suunnittelemassa Mäntyperän tuvassa Juha Hölsä (vas.),Sonja Kantonen ja Mikko Loisa. Veressä tuolilla Graciela Arias Salazarin työ.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *