Siirry suoraan sisältöön

Rossinin juhlamessu käynnistää musiikkijuhlat

Lemin musiikkijuhlien avajaiskonsertissa torstaina 30.7. kuullaan Gioachino Rossinin (1792–1868) Petite messe solennelle vuodelta 1863.

Messukuorona toimii helsinkiläinen Viva Vox -kuoro Seppo Murron johdolla.

Messukuorona toimii helsinkiläinen Viva Vox -kuoro Seppo Murron johdolla.

Rossini tunnetaan ennen kaikkea Italian romantiikanajan, bel canton, ”kauniin laulun” aikakauden taiturillisena oopperasäveltäjänä. Hän kuitenkin lopetti oopperoiden säveltämisen jo 37-vuotiaana ja keskittyi sittemmin kirkkomusiikkiin.

Nimestään huolimatta Pieni juhlamessu ei ole millään muotoa vähäinen, eikä toisaalta liiallisen vakavakaan. Rossini itse luki
teoksen yhdeksi ”vanhuuden synneistään”, eikä tarkoittanut sitä julkisesti esitettäväksi. Säveltäjän kuoltua ehti kuitenkin kulua vain
vuosi ennen Petite messe solennellen ensimmäistä julkista esitystä.

Teoksen on sanottu vaativan vain pienen salin, pianon, harmonin, kahdeksanhenkisen kuoron ja neljä maailman parasta solistia. Lemillä tähän haasteeseen tarttuvat sopraano Hanna Rantala, tenori Jussi Myllys, baritoni Arttu Kataja ja musiikkijuhlien taiteellinen johtaja, mezzosopraano Niina Keitel. Pianon ääreen istuu Manuel Lange ja harmonista vastaa Maarit Peltoniemi.

Hanna Rantala

Hanna Rantala

Rossinin alkuperäisen kahdeksanhenkisen kuoron tilalla nykyesityksissä kuullaan useimmiten suurempia kuoroja. Lemillä näistä osuuksista huolehtii Helsingin tuomiokirkon kamarikuoro Viva Vox ja kapellimestarina toimii Seppo Murto. Perustamisvuodestaan 1992 asti Viva Vox on keskittynyt hengelliseen musiikkiin ja avustanut paitsi tuomiokirkon messuissa, myös valtiopäivien avajaisjumalanpalveluksissa sekä itsenäisyyspäivän ekumeenisissa juhlajumalanpalveluksissa. Seppo Murto on johtanut Viva Voxia vuodesta 1995 lähtien.

Jussi Myllys

Jussi Myllys

Tenori Jussi Myllys kuvailee Petite messe solennellea Rossinille epätyypilliseksi: ”Teos on hyvin epärossinimainen ollen samalla todella rossiinimainen. Rossinin sävellyksissä on aina mukana huumoria, mutta tässä teoksessa on lisäksi paljon rossinille poikkeuksellista syvyyttä sekä riemua ja koskettavuutta. Rossinia laulaa aina mielellään, siitä jää itselle hyvä olo. Kyseessä on ehdottomasti kuulemisen arvoinen teos.”

Hyvän mielen Rossinia pääsee kuulemaan Lemin kirkossa torstaina 30. heinäkuuta klo 19.

Manuel Kange. Kuva: Astrid Ackerman

Manuel Lange. Kuva: Astrid Ackerman

Myllystä ja Langea kuullaan lisää lauantain liedkonsertissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *