Seikkailevat lampaat palasivat kotiin

Juhannuksen aikaan Lemin metsissä harharetkiä tehneet kesälampaat ovat palanneet turvallisesti kotiin Iittiin. Ismo Haiko kiittää kaikkia lemiläisiä, jotka karkuviikon aikana auttoivat uuhien jäljittämisessä.

Iitistä Lemille tuli neljä kesälammasta. Kuva: Rauli Haiko.

Iitistä Lemille tuli neljä kesälammasta. Kuva: Rauli Haiko.

Haikon kesäpaikkaan autiotilalle Järvenpään koulun viereen otettiin kesäksi neljä lammasta pusikkoja raivaamaan.

– Samalla saatiin tyttärelle kesähommaa lammaspaimenena, Voikkaalla asuva Haiko kertoo.

He hankkivat lampaat iittiläiseltä lammastilalta.

– EU:n sääntöjen mukaan kesälampaiden hankkiminen sujui kätevimmin niin, että tila vuokrasi meidän pihapiirimme  Lemillä lammaslaitumeksi.

Haikot aitasivat alueen ja hakivat Iitistä neljä uuhta – ne kun kuulemma pysyvät parhaiten aloillaan.

Kuitenkin jo viikon päästä ne löysivät keinon päästä aitauksesta ja kolme lähti omille teilleen yhden jäädessä aitaukseen. Liekö vain ruoho ollut vihreämpää aidan takana vai iskikö koti-ikävä, kun lampaat alkoivat samoilla metsissä. Suunta näyttäisi olleen jotakuinkin kohti Kymenlaaksoa.

– Saimme niistä sitten lemiläisiltä havaintoja ensin lähempää ja sitten jo Olkkosenkylästä, Nisolasta ja viimein Sairalan kylästä. Näin saatoimme seurata niiden kulkua ja saimme ne viikon karkureissun jälkeen kiinni, 15 kilometrin päässä lähtöpaikasta. Eivät onneksi joutuneet ilvesten saaliiksi, Ismo Haiko sanoo.

Lampaat palautettiin Järvenpään kylälle, missä ne olivat kiltisti loppukesän. Kun ne nyt ovat takaisin omassa laumassaan Iitissä, Haikon perhe kiittää Lemin Kirjavan kautta kaikkia ”lammasjahtiin” osaa ottaneita.

Ismo Haiko arvelee, että ei ensi kesänä kesälampaita ota. Hän on kuitenkin tyytyväinen uuhien työn tulokseen: kaikki turha vihreä on lammastarhasta pois kaluttu. Ahomansikoille on nyt elintilaa.

Avainsanat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *