Siirry suoraan sisältöön

Kuukanniemen iltapäiväkerho päättyy kevääseen

Lemin seurakunta ei enää syksyllä jatka koululaisten iltapäivätoimintaa Kuukanniemessä. Kirkkoneuvosto päätti asiasta tiistaina. Myöskään kunta ei tule kerhoa järjestämään, vaan iltapäivätoiminta keskittyy kirkonkylään.

Syy kerhotoiminnan päättymiseen on seurakunnan heikentynyt talous.

– Lemin seurakunnan jäsenmäärä on pienentynyt vuosi toisensa perään, minkä seurauksena seurakunnan saamat verotulot ovat vähentyneet. Vaikeassa taloustilanteessa on löydettävä säästökohteita sekä henkilöstöstä että toiminnasta; paine leikkaus- ja vähennystoimista kohdistuu näihin molempiin, kirkkoherra Lea Karhinen toteaa.

Koululaisten iltapäivätoiminta Kuukanniemessä on vuosia ollut kunnan seurakunnalta ostamaa palvelua. Seurakunnaln  kahden lastenohjaajan työajasta se on vienyt suurimman osan: toiselta 70 prosenttia ja toiselta 80 prosenttia.

– Iltapäivätoiminnasta saatu rahoitus ei riitä kattamaan kuin noin puolet iltapäivätoiminnan välittömistä kuluista. Syksystä lähtien seurakunnalla eseurakunnan ei säästötoimien vuoksi ole mahdollista solmia Lemin kunnan kanssa uutta sopimusta kyseisen toiminnan tuottamisesta, Karhinen toteaa.

Jäljelle jääneet, aiempaa niukemmat resurssit kohdistetaan seurakunnan ydintehtävin hoitamiseen. Lemin seurakunnan lapsi-, varhaisnuoriso- ja perhetyötä pyritään kehittämään siten, että yhä useampi lapsi, varhaisnuori ja perhe löytää seurakunnan monipuolisesta toiminnasta itselleen sopivan tilaisuuden tai tapahtuman.

Kunnan ja seurakunnan välinen ostopalvelusopimus päättyy 4. päivänä kesäkuuta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *