Siirry suoraan sisältöön

Vanamokoti valmis muuttoon

Lemin uusi vanhusten palvelutalo Vanamokoti on nyt valmis. Asukkaat muuttavat uusiin tiloihin Palolakodista maanantaina.

Ruokailtilan laipio on korjattu. Yhden seinän peitää vanha valokuva Lemin kirkonmäestä.

Ruokailtilan sisäkatto on korjattu. Yhden seinän peitää vanha valokuva Lemin kirkonmäestä.

Valokuva on talon vanhimman asukkaan Eino Suonion aikoinaan ottama ja tuo varmasti monelle asukkaalle muistoja mieleen.

Ruokailutila on yhdistetty oleskelutilaan, mutta ne voidaan myös erottaa lasisella väliseinällä.

Oleskelutilasta päästään tilavalle terassille, mikä aidattuna soveltuu myös muistisairaiden asukkaiden ulkoiluun.

Oleskelutilasta päästään tilavalle terassille, mikä aidattuna soveltuu myös muistisairaiden asukkaiden ulkoiluun.

 

Oleskelutilan yhteydessä on myös henkilökunnan avotoimisto.

Oleskelutilan yhteydessä on myös henkilökunnan avotoimisto.

 

Kolmessa asuntosiivessä on yhteensä 30 asuntoa. Niistä kaksi on kahden hengen asuntoja, muut yhden.

Kolmessa asuntosiivessä on yhteensä 30 asuntoa. Niistä kaksi on kahden hengen asuntoja, muut yhden.

 

Tilavissa huoneissa on valmiina moottoroitu sänky.

Tilavissa huoneissa on valmiina moottoroitu sänky.

Muut huonekalut saa jokainen tuoda itse.

-Jos jollakulla ei ole huonekaluja tuotaviksi, niitä pyrimme kyllä hankkimaan, lupaa Vanamokodin toimintayksikön esimies Taija Kuokkanen.

 

Kaikki vessat on inva-mitoitettuja.

Kaikki vessat ovat inva-mitoitettuja.

 

Myös saunaosastolla on tilaa liikkua apuvälineiden kanssa.

Myös saunaosastolla on tilaa liikkua apuvälineiden kanssa.

 

Ruoka tuodaan Palolakodin keittiöstä ja jaetaan jakelukeittiössä. Siinä myös valmistetaan aamiainen.

Ruoka tuodaan Palolakodin keittiöstä ja jaetaan jakelukeittiöstä. Siinä myös valmistetaan aamiainen.

 

Rakennustyön aikana nuhraantuneesta pohjakuvasta selviää yhä, että rakennusta riittää neljään suuntaan.

Rakennustyön aikana nuhraantuneesta pohjakuvasta näkyy, että rakennusta riittää neljään suuntaan.

 

Pinta-alaa on kaikkiaan noin 1.800 neliötä. Valmistuminen viivästyi talon varsinaisen urakoitsijan rakennusliike Raston konkurssin takia. Työt teki loppuun rakennusliike Lahikainen. Vielä valmistumisen jälkeen löytyi Raston aikainen rakennusvirhe.

Palvelutalon hallituksen puheenjohtaja, Lemin kunnan tekninen johtaja Markku Immonen on kuitenkin tyytyväinen tulokseen. Taloa tehdessä on myös kuultu sen käyttäjiä.

-Sisäkaton korjaus sujui nopeammin kuin osasimme arvioidakaan. Se oli valmis jo tiistaina, Immonen kertoo.

Neliöt ja kuutiot lämpiävät maalämmöllä.  Lämmitysratkaisuun päädyttiin, kun sähköä tai öljyä ei haluttu käyttää ja kaukolämpöä ei kirkonkylän kattilasta enää kerrostalon jälkeen riitä.

Lattian kautta huoneisiin tuleva lämpö on pitänyt ne lämpiminä tammikuun paukkupakkasissakin. Muuttopäiväksi on jo luvassa lauhempaa.

Taija Kuokkasella on maanantaiksi laadittu tarkka aikataulu, jonka mukaan asukkaat muuttavat.

– Henkilökunta hoitaa muuton. Hoitajien kanssa on sovittu, kuka menee kenenkin asukkaan taksiin ja mihin aikaan, Kuokkanen kertoo.

Talon sisäänkäynti Palolankujan puolella, missä on tilaa myös vierailijoiden autoille.

Talon sisäänkäynti Palolankujan puolella, missä on tilaa myös vierailijoiden autoille.

 

Palolantien puolelle talo näyttää tältä. Parkkipaikat on varattu henkilökunnalle.

Palolantien puolelle talo näyttää tältä. Parkkipaikat on varattu henkilökunnalle.

Juttua päivitetty perjantaina kello 20 lisäämällä tiedot talon lämmityksestä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *