Siirry suoraan sisältöön

Kirkkoherranvirastoihin kesäajat

Savitaipaleen ja Lemin seurakuntien kirkkoherravirastojen aukioloajat muuttuvat kesän ajaksi. Uudet aukioloajat tulevat voimaan 1. kesäkuuta ja ovat voimassa 16. syyskuuta asti.

Muutokset johtuvat lomajärjestelyistä. Savitaipaleen ja Lemin seurakuntien toimistosihteerit lomittavat kesän mittaan toisiaan.  Järjestelyt ovat osa Savitaipaleen ja Lemin seurakuntien yhteistyökokeilua.

Lomaviikkojen aikana työvuorossa oleva toimistosihteeri työskentelee vuoropäivinä Savitaipaleella ja Lemillä. Poikkeuksen tekee maanantai, jolloin Savitaipaleen virasto on avoinna aamupäivällä ja Lemin virasto iltapäivällä.

– Aukioloajat on pyritty järjestämään siten, että ne poikkeaisivat mahdollisimman vähän talvikaudesta. Esimerkiksi Lemillä virasto on talvikaudella kiinni tiistaisin ja Savitaipaleella perjantaisin. Sama käytäntö jatkuu kesälläkin, Savitaipaleen kirkkoherra Ossi Hjerppe mainitsee.

Savitaipaleen virasto on avoinna maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin klo 9­–12.

Lemillä virasto on avoinna maanantaisin klo 13­–16 ja keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 9–12.

– Molemmissa seurakunnissa aukioloaika supistuu muutamalla tunnilla viikossa. Tällä sijaisjärjestelyllä turvataan kuitenkin se, että seurakuntalaisten on mahdollista saada lomakaudesta huolimatta samanlaista asiantuntevaa palvelua kuin muulloinkin, Lemin kirkkoherra Lea Karhinen sanoo.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *