Siirry suoraan sisältöön

Lemin matkailu puhaltaa yhteen hiileen

Lemin kunnassa on käynnissä matkailualan yhteistyöhanke. Lemin matkailupalveluyritykset eivät ole aiemmin tehneet laajaa, suunnitelmallista yhteistyötä.

Särän lisäksi Lemillä on paljon muuta koettavaa ja nähtävää.

Särän lisäksi Lemillä on paljon muuta koettavaa ja nähtävää.

-Verkostoitumiselle, matkailutuotteiden paketoinneille ja yhteismarkkinoinnille on selkeätarve matkailijoiden saamiseksi kuntaan pidemmäksi ajaksi ja käyttämään mahdollisimman monen yrityksen palveluita, kunnanjohtaja Jussi Stoor toteaa tiedotteessaan.Hankkeen tavoitteena on kehittää Lemin alueella matkailualalla toimivien yritysten yhteistyötä, toimintaa ja markkinointia. Hankkeen tuloksena matkailualalla toimivat yritykset verkostoituvat. Näin alueelle saadaan lisää sekä yksittäisiä että ryhmämatkailijoita.

Hankkeen konkreettisina toimenpiteinä tehdään matkailutuotteiden paketointia yhteistyössä, matkailuesite, nettimarkkinointia, matkailuryhmien kontaktointeja ja vierailuja messuilla ja muissa matkailualan tapahtumissa.

Toteuttamiseen osallistuvat Lemin kunta ja alueen yritykset sekä yhdistykset. Hankkeelle on haettu rahoitusta Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.

Hankkeen sähköinen esite on juuri valmistunut ja nähtävillä osoitteessa http://www.esitteemme.fi/Lemimatkailu/WebView/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *