Musiikkijuhlat avataan pilvien päältä

Lemin musiikkijuhlien avajaiskonsertti ensi torstaina on saanut nimekseen Pilvien päällä. Kirkossa kuullaan neljän laulusolistin, kuoron ja soitinyhtyeen voimin kirkkomusiikkia kahdelta eri aikakaudelta.

Lemiläisille hyvin tuttu pianisti Jukka Nykänen esiintyy avajaiskonsertissa.

Lemiläisille hyvin tuttu pianisti Jukka Nykänen esiintyy avajaiskonsertissa.

Ensin on vuorossa Mozartin Vesperae solennese Confessore vuodelta 1780 ja väliajan jälkeen siirrytään lähemmäs tätä
päivää amerikkalaissäveltäjä Steve Dobrogoszin Messulla. Se on sävelletty yli 200 vuotta myöhemmin, vuonna 1992.

Ensimmäiseen teokseen sisältyy yksi Mozartin kauneimmista sopraanoaarioista, jonka tulkitsee Lappeenrannan laulukilpailun talvella voittanut Suvi Väyrynen. Muut solistit ovat musiikkijuhlien taiteellinen johtaja, mezzosopraano Niina Keitel, kansainvälistä uraa tekevä tenori Tuomas Katajala sekä Lappeenrannan laulukilpailun tämän vuoden miesten sarjan voittaja, baritoni Kristian Lindroos.

Suvi Väyrynen

Suvi Väyrynen

 

Niina Keitel

Niina Keitel

 

Tuomas Katajala

Tuomas Katajala

 

Kristian Lindroos

Kristian Lindroos

Mukana ovat myös Etelä-Karjalan klassinen kuoro Toomas Kaptenin johdolla sekä musiikkijuhlien soitinyhtye.
– Etelä-Karjalan kuoron mukanaolosta olen erityisen iloinen – kuoronjohtaja Toomas Kapten toimi minun nuoruudessani suurena vaikuttajana johtaessaan silloista Nuorten Kamarikuoroa Lappeenrannassa. On mukava tehdä kuoron kanssa yhteistyötä vuosien jälkeen, Niina Keitel iloitsee.

Konsertin toisella puoliskolla kuultava Dobrogoszin Messu edustaa kevyempää klassista musiikkia. Steve Dobrogosz on Ruotsissa asuva yhdysvaltalaissyntyinen säveltäjä, joka toimii sekä klassisen musiikin että jazzmusiikin puolella.

Teoksessa kuullaan vaikutteita jazzmusiikista. Tärkeässä roolissa kuoron ohella tässä kappaleessa on pianosolisti. Lemillä osuudesta vastaa Jukka Nykänen, jota kuullaan myös liedkonsertissa perjantaina Lappeenrannan voittajakaksikon kanssa sekä perinteisissä torikarkeloissa lauantaina.

Avajaiskonsertin jälkeen Lemin musiikkijuhlat jatkuvat musiikin eri lajeista ammentaen muun muassa liedin, kamarimusiikin ja jopa kansanmusiikin merkeissä. Festivaali huipentuu sunnuntaina iltapäivällä  Waltteri Torikka Trion – Waltteri Torikka (laulu), Juha Savela (kitara), Eero Ignatius, kontrabasso – viihdekonserttiin Lemin koulukeskuksessa.

Lemin musiikkijuhlien avajaiskonsertti Pilvien päällä Lemin kirkossa torstaina 28.7. kello 19.

Juhlaviikon koko ohjelma verkossa: www.leminmusiikkijuhlat.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *