Maria Tyyster peruutteli Vilkjärvellä

Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta

Wilkjärven Winssikerhon tapahtuma Lappeenrannassa paisuu kuin pullataikina. Tosin kerholla olikin 10-vuotisjuhlat. Autoletkat tienpientareilla olivat niin pitkät ja hitaasti kulkevat, että mietittiin, ehtiikö viimeiset ensinkään parkkiin, kun kemut jo päättyvät.

Kemuihin kuitenkin ehdittiin ja nähtiin muun muassa Maria Tyyster traktorin pukilla.

Kemuihin kuitenkin ehdittiin ja nähtiin muun muassa Maria Tyyster traktorin pukilla.

Yleisöä olikin tosi runsaasti.

Yleisöä olikin tosi runsaasti.

 

Ohjelmaa oli monenlaista ja kaiken taisi kruunata 73-vuotiaan DC-3:n ylilento.

 Vieläpä kahdesti!

Vieläpä kahdesti!

Tosin kone toi pienen ukkoskuuronkin tullessaan, mutta se oli niin vähävetinen ettei haitannut yhtään. Iloinen ja reipas Maria Tyyster oli kitaristinsa kanssa laulamassa, ja hänen päänmenokseen oli annettu haaste :piti ajaa rata Volvolla, jonka etupyöriä oli pikkusen käsitelty – ne ei kääntyneetkään samaan suuntaan ratin kanssa. Mutta katsokaas, kuinka maatalon tyttö selvisi.

 Tässä kuvassa hän nostelee helmansa punaiseen kulkupeliin, ja eikös vain valmiiksi käynnistetty traktori lähtee varmasti liikkeelle.

Tässä kuvassa hän nostelee helmansa punaiseen kulkupeliin, ja eikös vain valmiiksi käynnistetty traktori lähtee varmasti liikkeelle.

 

Keilatkin jäävät hyvin pystyyn.

Keilatkin jäävät hyvin pystyyn.

Ja peruutus takaisin lähtöpaikkaan onnistuu sekin!
Eipä ollut mitätön toinenkaan esiintyjä, vaikka koko olikin pienempi eikä ikääkään kuin 7 vuotta. 9-vuotiaitten sarjassa Suomen Pelimannimestariksi valittu ja Hopeisen Harmonikan finalisti Eelis Vuorela soitti mainion setin haitarillaan, mustat lasit silmillä ja ilman nuotteja – tai, no kerran piti äidin nuottikansio avata, kun suuret laivat ei oikein pieneen satamaan osanneet…

Eelis on jo aasinsa saanut, se on kotona , ja sen nimi on Metku. Pikkusen on vielä maksuja jäljellä, joten alumiinisen maitokannun kylkeen hän oli piirtänyt aasin kuvan, ja tekstin ”aasirahasto”.

Mukavasti sinne taisikin kilistä ja kahista!

Mukavasti sinne taisikin kilistä ja kahista!

Minifanille autojen joukosta pisti silmään tämä ihana punainen Mini.

Sillä oli perässään toisesta Ministä itse tehty pieni asuntovaunu.

Sillä oli perässään toisesta Ministä itse tehty pieni asuntovaunu.

Oli siellä hurja määrä traktoreita, moottoripyöriä, oli monenlaista työnäytöstä, ja vielä ”Specials”-musiikkiakin entiseen tapaan. Ja ne letut! Kyllä maistuivat kaikki tarjoilut ja ensi vuodeksi on luvassa taas mukavat Wanhojen kulkupelien kokoontumisajot, johin toki saa uusillakin mennä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *