Teksti ja piirros: Sirkka-Liisa Vaalivirta
Väittävät, että kesä on mennyt. Tottahan se lienee, kun ulos katsoo. Melkoinen tuuli raastaa lehtiä lehmuksesta ja koivuistakin ainakin niitä, jotka ovat jo väriä vaihtaneet.
Haavat pihan nurkalla ovat kuitenkin vielä ihan vihreitä ja villiviinin lehdissä on vasta aavistus punaista. Nurmikko kasvaa rehottaa, mutta sen läpi tuppaa pehmeä sammalikko niin, että ruohonleikkurin työntäminen on todellakin työlästä. Hiki siinä tulee!
Mäntyperän eukko ihmettelee tätä maailmaa. Milloin meillä on ongelmajätteenä karjanlanta, milloin omenat. Nyt ne on ne omenat. Niitä ei saa oikeastaan panna mihinkään, ja mehuasematkin on hirveen kaukana, kellareita ei ole ja sähköä pitäisi säästää.
Eukko keitti myrskyn kaataman punakanelin runsaasta sadosta niin paljon mehua, kuin pakasteeseen mahtui, ja sosetta tai hilloa vielä lisäksi -sitä pitää vieläkin keittää!
Ja koko ajan on menossa kuivatus, omenat siivuiksi ja ensin saunaan, jossa pönttöuuni pitää tasaista lämpöä yllä, ja loppukuivatus puuhellan uunissa, joka juuri sopivasti lämpenee, kun keittää hellalla puuroa!
Sitä toista ongelmajätettä, karjanlantaa kaipaa jatkuvasti. Muistelee, miten tyttösenä maaseudulla kulkiessaan nuuhki navettojen takaa kantautuvaa tuoksua, palavan lannan muhevaa hajua! Ja miten mukavaa tuota höyryävää kultaa oli nuorena paljasjalkaisena levittää pellolle, leipää antamaan
Se oli muuten todellakin kuumaa varpaitten välissä, kuivikeolkien kanssa rapsakoiksi kasoiksi palanutta, enkä koskaan ymmärtänyt, miksi ihmiset ihmetteli sitä paljasjalkaisuutta. Ehkäpä se oli paljon näitä nykyisiä mutakylpyjä parempaa hoitoa, sillä vielä näillä kymmenilläkään, ei varpaista löydy känsiä, eikä ryppyjä. No, ehkä en sentään kasvohoitona käyttäisi!
Ensi kerran ihmettelin tuota ongelmajätettä Tanskassa, joka on kuulu maitomaa. Siellä lanta oli ongelma jo kymmeniä vuosia sitten. Ja ajatelkaas, jossain kodit (so. majat) rakennetaan lehmän- tai kamelinlannasta, ja sitä käytetään myös polttoaineena ruuanlaitossa. Lapsoset käyvät keräämässä kuivat käkkyrät talteen.
Muistanpa senkin, kun Utissa armeijan hevosten jäljiltä hirnakan munat hävisivät nopeasti rouvien kukkapenkkeihin..
Halla vei jo Mäntyperän eukon kurkut. Myyrät pitävät kaikesta muusta huolen. Eukolle jää vain itsensä mittaisen nokkosen kitkentää. Ja kas, siitäkin on tullut ongelmajätettä!
Jossain markkinoilla emäntä kehräsi pellavasta lankaa, keskustelu meni nokkosiin. Moni ei edes tiedä, että nokkosesta sai paljon pehmeämpää lankaa kuin pellavasta. Vaan ehkä hiukan haikeesti kehrääjä tuumasi,että ei sellaista nokkosta enää saa. Hei minulla sitä on! Se pitää olla vahvavartista, pitkää ja kukkinutta, tulkaa hakemaan – ensi syksynä.
Se on aika jännä, että jopa syksyn lehdet ovat ongelmallisia hävittää. Ei niitä saa enää kasoille pihan nurkkaan jättää, kaatopaikoilla on niille oma paikka. Ja sitten ostetaan säkkikaupalla multaa keväällä, kun oma piha on köyhdytetty. Kaikenlaisia möykkyjä kyllä myydään kompostereiksi, ja niihin sitten monenlaista virkistettä ja herätettä. Rahaa kyllä saa palaa, mutta ei oma luonnollinen komposti!
Mäntyperän eukko teki tieteellistä tutkimusta koko kesän. Nosti vähät multansa kohopenkeiksi,ja nyt pitkin kesää kasasi kaikki normaalisti kompostiin menevät tavarat näihin vakoihin – myös ne omenan perkeet ja mehumarjojen tähteet – ah sitä perhosten runsautta!
Nyt,jos voimat riittää, käännän kohopenkit sitten näitten vakojen päälle, ja ensi kesänä katson, miten luonnonkompostointi herneitä kasvattaa.
Mutta ihania ovat nämä syyskesän päivät. Amiraalit räpsivät siipiään, linnut etsivät rikkaruohikoista siemeniä, närhit tyhjentävät tammea terhoista. Tuuli hakkaa puutarhakatosta, kun istun siellä puhkomassa härkäpavun palkoja
Harmi kulkee työmaani ylitse häntä hulmuten tuulessa, nuuhkaisee vähän papuja ja istuu röyhkeästi pavunvarsien päälle. Minä hengähdän ja
ihailen myöhäiskesään kukkimaan yltynyttä kyläkurjenpolvea,jota tuuli hellästi keinuttaa
Hyvää alkanutta syyskautta hiljeneville kylille ja kaikille meille ongelmallisille!
Kiitokseni Mäntyperän Eukko tarinastasi. Kaikki, mitä kerroit, tuntui niin tarpeelliselta ”herätykseltä” näiden nykyaikaisten menetelmemien rinnalla. Sekä nokkoset, lehmän lanta, ruohosilppu että syksyn lehdetkin on meillä täällä Pohjois-Karjalan kulmilla käytetty joko upeiden valkosipuleiden lannoitteena tai sitten nyt syksyllä talvisipuleiden istukkaiden suojana eli katteena. Omenasato on myös käytetty liki kokonaan joko naapureiden iloksi, Marttojen hyödyksi tai sitten juuri eilen mehuttamosta haetuiksi upeiksi jalosteiksi. Vielähän noita puita pitäisi koluta ainakin jänisten suojausta varten tai sitten pitäisi odottaa Antonovka-omenoiden kypsymistä, jotta voisi jättää tämän kesäisen puuhan odottamaan uutta kevättä.
Syyspoutaisin terveisin lauantaiaamuna Anna Liisa