Siirry suoraan sisältöön

Kotiseutupalkinto veteraaneille

Lemin kotiseutuyhdistys myönsi tämänvuotisen Vuoden kotiseututeko -palkinnon Lemin sotaveteraaneille, sotainvalideille, heidän puolisoilleen, lotille, sotilaspojille, pikkulotille ja kotirinttamaväelle.

Palkinnon kävivät noutamassa Väinö Tölski (edessä), Sirkka Kuitto (vas.), Pennti Lensu, Anni Vainikka, Unto Hakuli, Unto Nikunen, ja Pauli Haiko.

Palkinnon kävivät noutamassa porukan vanhin Väinö Tölski (edessä), Sirkka Kuitto (vas.), Pennti Lensu, Anni Vainikka, Unto Hakuli, Unto Nikunen, ja Pauli Haiko.

– Tunnustus annetaan nyt suurimmasta työstä, minkä ihminen voi tehdä kotimaan ja kotiseudun hyväksi, kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Kari Haiko sanoi palkintoa luovuttaessaan.

Palkituista vanhin, vuonna 1917 syntynyt Unto Nikunen kiitti palkinnosta runoja lausuen.

Palkituista toiseksi vanhin, vuonna 1919 syntynyt Unto Nikunen kiitti palkinnosta runoja lausuen.

 

Palkinto luovutettiin tiistaina kotiseutyhdistyksen vuosikokouksen yhteydessä. Kokouksessa yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Juha Mielikäinen. Kari Haiko tuli hänen tilalleen yhdistyksen hallitukseen.

Hallituksen erovuoroisten jäsenten Petteri Holopaisen ja Sirkka Liljanderin tilalle valittiin Markku Pesari ja Laura Sirkka. Seppo Holopainen ja Pirjo Nykänen valittiin uudelleen.

Juha Mielikäinen johtaa Lemin kotiseutuyhdistystä ensi vuonna.

Juha Mielikäinen johtaa Lemin kotiseutuyhdistystä ensi vuonna.

– Yhdistyksestä ei tule yhden miehen show’ta, vaan kaikkien teidän on tultava mukaan, Mielikäinen totesi kokousväelle.

Ensi vuoden toimintasuunnutelmaan kuuluu paljon hyväksi havaittua ja vähän ujuttakin: särätarjoilujen ohella elokuvia, antiikkia ja huutokauppaa, siivoustalkoot, kotiseuturatio, maalaismarkkinat, potaattipäivälliset ja tonttupolku. Yhteistyö muiden järjestöjen kanssa jatkuu vahvana.

Juttua korjattu 23.11. ja 24.11.  Laitettu Väinö Tölski (s. 1.9.1919) ja Unto Nikunen (s. 6.12.1919) ikäjärjestykseen ja korjattu syntymävuosi..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *