Teksti Kaija Lankia, kuvat Krista Tötterman
Kahdella Lappeen Marttayhdityksen toimintaryhmällä – Iitiän ja Kären martoilla – on yhteinen historia vuodesta 1922 jolloin Kären martat perustettiin. Viime sunnuntaina tuli kuluneeksi melkein päivälleen 95 vuotta siitä, kun Kären martat järjestivät ensimmäiset iltamat. Sitä juhlistettiin tietenkin iltamilla.

Iltamavieraaksi saatiin ”Marttaliiton perustaja Lucina Hagman”, Lappeen marttojen puheenjohtaja Tarja Koponen.
Yhteistä taivalta kesti vuoteen 1953, jolloin Iitiän puoli perusti oman ”tytärkerhon”. Iitiässä on nyt 48 jäsentä ja ”äitikerhossa” 27 jäsentä.
Jängyn Erän majalla pidettyjen iltamien ohjelma oli koottu nykymarttojen edeltäjien tarkoin kirjaamista pöytäkirjoista.
– Niitä lukiessa olemme ymmärtäneet miten suuri merkitys marttojen toimilla oli kotiseutumme ja näiden kylien kehittymisessä ja laajemmalti koko Suomen rakentamisessa. Kiitollisina siitä tämäkin juhlailtama järjestetään, Kären Marttojejn toimintaryhmän vetäjä Kaarina Teitto totesi.
Iltamiin oli koottu kuvia, esineitä, tarinoita ja pieniä kuvaelmia toiminnan alkuvuosikymmeniltä ja vähän myöhemmiltäkin vuosilta.

”Kässämartat” ovat varsinaisia kädentaitajia. Leena Korhosen virkkaama vauvanpeitto on lähdössä Uuteen Lastensairaalaan.
Anni Haimi luki isoäitinsä Anna Haimin vuonna 1947 kirjoittamaa 25-vuotiskronikkaa. Jarmo Tölski luki sotilaiden rintamalta lähettämiä kiitoskirjeitä Kären martoille.
Lucina Hagman ja kylien touhukkaat martat olivat juhlassa mukana. Luumäen kirkkoherra Heikki Svinhufvud ”tuurasi” isoäitiään Ellen Svinhufvudia, joka otti osaa Kären marttojen 15-vuotisjuhlaan vuonna 1937.
Ja kun martat olivat asialla, kahvipöydän tarjottava oli runsas ja perinteinen, samoin astiat.
Myös Etelä-Karjalan Marttapiiriliiton toiminnanjohtaja Tuija Valjakka ja Marttaliiton puheenjohtaja Lea Sairanen olivat oli juhlassa mukana.

Marttoja marttapuvuissaan. Vuodesta 1935 käytössä olleella puvulla viestitään tasa-arvoa marttojen kesken. Takarivissä marttapiiriliiton toiminnanjohtaja Tuija Valjakka (vas.) ja Marttaliiton puheenjohtaja Lea Sairanen, eturiviss’ Kären martttojen toimintaryhmän vetäjä Kaarina Teitto (vas.). Lappeen marttayhdistyksen puheenjohtaja Tarja Koponen ja Iitiän toimintaryhmän vetäjä Tarja Haimi.