Siirry suoraan sisältöön

Kansainvälinen viikko päättyi yhteiseen juhlaan

Tapiolan salissa oli keskiviikkoiltana iloinen ja samalla haikea tunnelma. 4H-yhdistyksen kansainvälinen nuorisovaihtoviikko päättyi yhteiseen illanviettoon.

Kreikkalainen Dimitra Axarli, 17, oli yksi nuorisovaihtoon osallistuneista.

Kreikkalainen Dimitra Axarli, 17, oli yksi nuorisovaihtoon osallistuneista.

Kymmenen kreikkalaista, kymmenen italialaista ja kymmenen suomalaista nuorta viettivät yhdessä viikon Lemillä teemanaan vihapuheen ja kiusaamisen estäminen. Lemin nuoret olivat ideoineet teeman ja Lemin 4H-yhdistys haki ja sai rahoituksen viikkoa varten Opetusministeriöltä.

Viikkoon osallistuneen kymmenen suomalaisnuoren joukkoon kuului myös savitaipalelaisia ja luumäkeläisiä nuoria.

Ateenasta kotoisin oleva Dimitra Axarli nautti viikostaan Lemillä.

– Tämä on ollut aivan erinomaista. En koskaan ennen ole ollut Skandinaviassa. Täällä kaikki on niin erilaista: ilmasto, puut, maisema, koulu. Maalaiselämäkin on erilaista kuin suurkaupungissa.

Parasta Dimitrasta oli tutustuminen ihmisiin ja siihen miten he elävät.

– Jokaiselle ateenalaiselle nuorelle pitäisi antaa tämä mahdollisuus.

Vierailu perheissä oli paras osa leiriä myös kreikkalaisen Despina Lignoun, 17, mielestä. Häneen teki vaikutuksen myös vierailu Lemin koulukeskuksessa.

– Koulu on niin erilainen kuin meillä Ateenassa. Teillä on käytettävissä paljon apuvälineitä ja erikoisluokkia, esimerkiksi musiikkiin ja tietokoneille. Ja oppilaat saavat pelata pingistä.

Despina on nuorisovaihdon veteraani, sillä leiri oli jo viides laatuaan.

– Olen käynyt vaihdossa Saksassa, Iso-Britanniassa, Romaniassa ja viimeksi olin leirillä Kreikassa.

Suomalaisten hyvä englannin kielen taito sai Despinalta ja Pierina Dokolta, 17, kiitosta.

Depina Lingnou (oik.), Pierina Doko, Aino Korhonen ja Harris Papanikolaoy åäättivät muiden nuorten lailla viikon läksiäisjuhliin.

Depina Lingnou (oik.), Pierina Doko, Aino Korhonen ja Harris Papanikolaoy åäättivät muiden nuorten lailla viikon läksiäisjuhliin.

Antoisaksi viikkoa kiitti myös luumäkeläinen Aino Korhonen, 17:

– Oli tosi kiva tutustua eri maiden nuoriin, hän kommentoi.

Lemin, Luumäen ja Savitaipaleen 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Merja Kuukka kertoo, että vastaanottajaryhmän kokoaminen jäi hieman viime tippaan.

– Joillekin mukaan tulleille oli yllätys, että sai jäädä koulusta pois näiksi päiviksi. Toiminta on Opetushallituksen rahoittamaa ja lukiolaiset saivat siitä opintopisteitä.

Lemin koulukeskus oli myös mukana hankkeessa. Leiriläiset saivat käydä koululla syömässä, ja nuorisoryhmä järjesti työpajoja yhdeksäsluokkalasille. Niiden aiheina olivat muun muassa ihmisoikeudet, tanssi ja homhäät. Pingisturnauskin pidettiin.

Apuna järjestelyissä olivat myös yksityiset, jotka tarjosivat majoituksen, ja perheet, joissa nuoret pääsivät vierailemaan.

– Halusimme nuoret asumaan kylälle ihmisten keskuuteen pienemmissä ryhmissä, ei yhtenä joukkona erilleen vaikkapa Kotalahteen, Merja Kuukka sanoo.

Kontakteja syntyi, ja keskiviikon päätösjuhlassa vaihdettiin yhteystietoja innokkaasti.

– Saattaa tämä synnyttää pitempiäkin ystävyyssuhteita, Merja Kuukka arvelee.

Heli Sairanen (vas.) majoitti osan nuorista Sorvarilassa. Hänen ottamansa kuvat huvittivat Dimitra Axarlia.

Heli Sairanen (vas.) majoitti osan nuorista Sorvarilassa. Hänen ottamansa kuvat huvittivat Dimitra Axarlia.

Merja Kuukka toivoo, että nuorisovaihto saisi jatkorahoitusta niin, että myös lemiläiset nuoret pääsisivät ulkomaille.

– Kreikka voisi olla hyvinkin kohteena, hän sanoo.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *