Siirry suoraan sisältöön

Syreenien aikaan

Hellekesä tuottaa yllätyksen toisensa perästä.

Eukkomamman unkarinsyreeni aloitti uuden kukinnan elokuun kunniaksi.

Eukkomamman unkarinsyreeni aloitti uuden kukinnan elokuun kunniaksi.

Auenneita kukintoja on vasta tuo yksi, mutta aukeamassa olevia nuppuja on enemmänkin.

Elokuu nyt kuitenkin on. Ja elokuuhun kuuluu Lemin nuorten itse järjestämä LMF laululavalla ja urheilukentällä huomenna lauantaina 11. elokuuta.

Toista kertaa järjestettävä nuorille, lapsille, nuorille ja heidän vanhemmillensakin suunnattu ilmaistapahtuma tarjoaa musiikkia ja muuta kivaa.

Puoliltapäivin alkavan tapahtuman alkupuoli on osoitettu erityisesti lapsille. Mimmit-yhtye esiintyy, minkä lisäksi tarjolla on muun muassa kasvomaalausta ja poniajelua.

Muut esiintyjät ovat Brädi, Alex Mattson, Itä-Hollolan Installaatio sekä lemiläiset yhtyeet Broken Mirror ja Ilmaisjakelu.

Taitojaan näyttää myös jojoilun Suomen mestari Veli-Pekko Häkli. Tauoilla on mahdollisuus pikakamapauksiin ja niillä myös kerrotaan kansainvälisestä nuorisovaihdosta – siitä, kuinka ulkomaille pääsee vaihtoon.

Ruuasta ja juomastakaan ei ole puutetta.

Lauantain aikataulusta ja tarjonnasta tarkemmin LMF:n FB-sivuilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *