Siirry suoraan sisältöön

Anu Karhu ihmettelee rippikoulujen paikkaa

Lemin kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Anu Karhu on lähettänyt vetoomuksen Taipaleen seurakunnan järjestelytoimikunnalle. Hän lähetti sen myös Lemin Kirjavalle julkaistavaksi.

kirkko_ja_tapuli1

Vetoomus lasten ja nuorten tasa-arvoisesta kohtelusta Taipaleen seurakunnassa

Kannan huolta lasten ja nuorten tasa-arvoiosesta kohtelusta uudessa Taipalsaaren liitosseurakunnassa. Hämmästelen suuresti sitä, että liitospäätöstä tehtäessä ei lapsiasiavaikutusten arviointia suoritettu. Päätöksenteolla ei tältä osin ole ollut kantavaa perustaa ja tehtäviem ja toimien vaikutuksia ei ole voitu arvioida.

Olen saanut Lemin seurakuntalaisilta ihmettelevää palautetta rippikoululeiripaikkoihin liittyen ja olen selvittänyt asiaa. Lemillä tuli ilmi rippikoulun ilmoittautumiskaavakkeista leirien tulevat paikat. Ensi vuonna ne ovat Savitaipaleen Säkniemessä ja Haminassa Markkulassa.

Otin yhteyttä rippikouluista vastaavaan pappiin Hanna Kilkkiseen kysyäkseni asiaa, ja hän totesi Markkulan olevan taipalsaarelaisten asia ja olleen heidän harkinnassaan. Siis Savitaipaleen ja Taipalsaaren nuorille on omat vakiopaikat ja Lemin seurakunnan nuoria liitosseurakunta katsoo parhaaksi kohdella näin.

Lemiläiset ovat käyttäneet Kotalahtea leiripaikkanaann, ja tämän paikan käytöstä on Lemin kirkkoneuvosto tehnyt päätöksen vuosi sitten. Kirkkoherra Lea Karhinen on luvannut palveluiden pysyvän Lemillä liitosseurakunnan myötä. Liitoksen puolesta on puhuttu niin, että juuri se takaa parhaiten asioiden toimivuuden jatkossa.

Liitosseurakunnan yhtenä kärkiperusteena on ollut talouden näkökulma ja saavutettavat säästöt. Kun katsoo tätä yksittäistä asiaa rippileireistä, ei voi olla ihmettelemättä sitä, mitä talouden näkökulmalla tarkoitetaan. Haminan Markkula on Lemin Kotalahtea liki kolme kertaa kalliimpi paikka. Jos liitoksen perusteet ovat olleet sen myötä saavutettavissa säästöissä ja sitten näin yksittäisissäkin ratkaisuissa aiheutetaan huomattavan korkeita kustannuksia aiempaan verraten, ei kyseessä näyttäisi olevan kovin kannattava ja vastuullinen toiminta, jossa olisi otettu huomioon tasa-arvoisuuden ja oikeudenmukaisuuden perusta.

Kuinka näin voidaan toimia?

Ystävällisin terveisin

Anu Karhu

Lemin kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja

Lemin kunnan sivistyslautakunnan puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *