Siirry suoraan sisältöön

Lukemista äidille – ja vähän isällekin

 Christine Lee: Kätilön sisar

katilonsisar

Teksti ja kuva Sirkka-Liisa Vaalivirta

Oletko katsonut televisiosta Jennifer Worthin kirjoittamaa sarjaa ”Hakekaa kätilö”? Tämä kirja, ”Kätilön sisar”, on Jenniferin siskon, kuuluisan kuvanveistäjän kertomus  siskostaan  a koko valloittavasta perheestä – ja aika paljon myös itsestään, tietysti.

Iloinen, kaunis ja huoliteltu äiti ja turvallinen isä antoivat siskoksille onnellisen lapsuuden, kunnes tuli dramaattinen avioero ja tytöt joutuivat sisäoppilaitokseen. Siellä oli ”aivan kamalaa”,  ja varsinkin Jenniferin kapinointi aiheutti monenlaista murhetta.

Yleensäkin asiat tässä Christinen tekstissä ovat joko kamalia tai suunnattoman ihania, ruoka on joko mahtavan herkullista tai yököttävää, ihmisruuaksi kelpaamatonta. Ja yllättävää, miten vähän siskokset toistensa elämästä ja toisistaan tiesivät. Jenniferillä oli pitkään suhde vanhempaan mieheen, ja hän uskoi, että tämä vielä jättää vaimonsa….vaan miten kävikään.

Jenniferin kirjoittaminenkin tuli siskolle yllätyksenä, mutta kolmiosainen ”Hakekaa kätiö”  kertoo  myös siskoksista, jotka molemmat opiskelivat alalle. Ja sodan jälkeisestä Englannista.

Jos Jenniferin rakkauselämä olikin jatkuvaa toivomista, ja lopulta hyvin tavanomainen  turvallinen liitto, niin Christine sensijaan ajautui yhtenään hurjiin suhteisiin ja liittoihin, eikä äidillekään eron jälkeen suuri onni koittanut. Hyvin sekavia suhteita tässä kirjassa kerrotaan kuin päiväkirjassa ikään. Harmittamaan jää, ettei Jennifer enää ole elossa kertomassa omaa tarinaansa pikkusiskostaan. Se voisi olla mielenkiintoinen!

a sitten siihen isääkin mahdollisesti kiinnostavaan juttuun: Tyttöjen isä on Gordon Lee, komeiden autojen mies, ”Ratojen vaari”, formulakuski. Silverstonessakin  Jaguaareilla ajellut, voittanutkin formuloita, ja toiminut lopulta tuomarina F1:ssä ja F2:ssa. Joskus hänellä oli kunnia ajaa radalla formula-autojen edellä…

Ja parasta kaikessa, kirjassa on myös useita aitoja valokuvia! Kannen kuvassa sisaret aidoissa asuissaan on sovitettu kuvitteeliseen taustaan.

Ihmeeltä tuntuu, että huikentelevainen ja herkästi ihastuva Christine  on siis nykyään arvostettu taiteilija. Esimerkiksi Royal Shakespeare Theatren edessä on hänen tekemänsä valtava metallinen suihkulähde! Kirjoittaminen sen sijaan onnistui huomattavasti sujuvammin Jenniferiltä.

Tämän vivahteikkaan sisarusselostuksen on suomentanut Satu Leveelahti, Otava  2015.

Avainsanat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *