Siirry suoraan sisältöön

Jenkapotaatteja Mozartista

Juha Junnonen ei malta pysyä poissa Lemin kesätorilta, vaikka Kotiseuturatio menetti studionsa kunnantuvan sulkemisen myötä. Nyt Junnonen myy jenkapotaatteja.

Kierteeksi leikattu pottu paistuu rapeaksi rasvakeittimessä, Juha Junnonen näyttää. Vieressä miniä Mari Junnonen.

Kierteeksi leikattu pottu paistuu rapeaksi rasvakeittimessä, Juha Junnonen näyttää. Vieressä miniä Mari Junnonen.

Perunavartaisiin Junnonen on tutustunut Venäjällä. Hän hankki rasvakeittimen ja sen mukana tuli myös leikkuri, joka tekee perunasta spiraalin.

Perunoiden torimyynti oli alkujaan pojanpojan Niilo Junnosen kesäbisnes, mutta käytännössä yritystä pyörittää isoisä.

Niilo Junnonen ehti kuitenkin hankkia kierre- eli spiraaliperunoille lemiläisen tuotemerkin: ne ovat jenkapotaatteja. Hän osti nimen Matti Huttuselta – yhdellä jenkapotaatilla.

Jotta varras täyttyisi, täytyy potaatin olla riittävän suuri.

– Kelvollisia lajikkeita on useampiakin, mutta näin musiiikkijuhlien aikaan käytän Mozartia, Juha Junnonen kertoo.

Jenkapotaatteja voi mennä maistelemaan Lemin kesätorille lauantaiaamuisin ja keskiviikkoisin illansuussa.

Keskiviikon iltatorilta voikin sitten suunnistaa Lemin musiikkijuhlien avajaiskonserttiin kirkkoon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *