Siirry suoraan sisältöön

Leinus saamassa uuden omistajan

Lemin kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyisi Leinuksen alueen myynnin Raija Tuuliaiselle ja Pertti Kangaskolkalle 58.000 euron hinnalla.

Kauppa koskee kunnan omistamia Karkelo-tilaa ja Leinukselle sijoittuvaa osaa Viisvesi-tilasta. Yhteensä noin 50 hehtaarin alue sisältää 1960-luvun alussa suoksi kuivuneen järven saarineen.

Alue kuuluu Leinuksen ojitusyhtiön piiriin. Ojitusyhtiö on perustettu vuonna 1973 Leinuksen suon ja sen laskuojien kaivamista ja edelleen maa-alueiden kuivatusta varten.

1980-luvulla Leinuksen kuivatus oli Lemin kunnan päätöksenteossa kuuma peruna. Suon kuivattamasiseksi kaivettiin ympärysoja, mutta laskuojaa ei kaivettu. Oja olisi johtanut Hannajokeen ja edelleen Lahnajärveen, jonka vedenlaatua se olisi heikentänyt.

Ojitusyhtiö, jonka osakas Lemin kunta on, ei ole 1980-luvun jälkeen toiminut, mutta nyt helmikuun alussa se kokoontui. Vuonna 1991 yhtiö on saanut Kymen vesipiiriltä huomautuksen ojien kunnosta ja saanut samalla määräyksen laittaa asiat kuntoon. Kunnan osuus kustannuksista 0lisi noin neljännes.

Vesilain 5. luvun perusteella ojitusyhtiöllä on kunnossapitovelvoite. Vesilain 3. luvun perusteella alapuolista vesistöä ei saa pilata. Näistä velvoitteista johtuvia tulevia kustannuksia Leinuksen ojitusyhtiön osakkaille on vaikea arvioida, kunnanhallituksen esityslistalla todettiin.

Alueen puuston arvoksi on arvioitu 76.000 euroa.

Alue ei ollut julkisesti myynnissä, mutta kunta sai siitä kaksi tarjousta. Niistä korkeamman, 58.000 euroa, tekivät Raija Tuuliainen ja Pertti Kangaskolkka. Kunnanhallitus esittää valtuustolle tämän tarjouksen hyväksymistä.

Avainsanat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *