Siirry suoraan sisältöön

Myrsky kävi hautausmailla – kuka korvaa vahingot?

Päivö-myrsky teki tuhojaan Lemin ja Savitaipaleen hautausmailla, kerrotaan Taipaleen seurakunnan verkkosivuilla. Lemillä tuulenpuuska kaatoi yhden koivun ja sen myötä muutamia hautakiviä.

Koivu on jo raivattu pois ja pinossa kiviaidan takana.

Koivu on jo raivattu pois ja pinossa kiviaidan takana.

Seurakunta korostaa, että on hautaoikeuden haltijan asia nostaa pystyyn ja korjauttaa kaatuneet kivet: ”Hautaoikeuden haltija vastaa hautamuistomerkeistä ja tästä syystä seurakunta ei voi ilman omaisten lupaa esimerkiksi oikaista hautakiveä omaisten laskuun. Pahasti vinoon jääneet hautakivet joudutaan kaatamaan hallitusti, etteivät ne muodosta turvallisuusriskiä työntekijöille ja muille hautausmaalla liikkujille.  Omaisten vastuulla on järjestää hautakiven oikaisu tai poisto, mikäli kivi on kallistunut.”

Seurakunnan Facebook-sivuilla kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston jäsen Anu Karhu kommentoi, että ”seurakunta vastaa myöskin yksityisten kivien vahingoista ja korjaamisesta. Seurakunnalla on vastuuvakuutus, joka korvaa vahingot myöskin yksityisille. Seurakunnan tehtäviin kuuluu vastata hautausmaan turvallisuudesta ja suorittaa hautausmaakatselmukset ajallaan. Seurakunnan vastuulla on pitää paikat kunnossa ja turvallisina. Omaisten ei tarvitse maksaa myrskyn kaataman puun vahingoista, vaan seurakunta maksaa ja hoitaa paikat kuntoon tai vastuuvakuutus.”

Lemin hautausmaalla katselmus tehtiin viimeksi viime joulukuussa. Talvella on lehdettömistä koivuista mahdoton sanoa, missä kunnossa ne ovat. Tänä kesänä katselmusta ei ole tehty. Kirkkovaltuuston kokouksessa Anu Karhu oli asiasta tiedustellut.

Lemin hautausmaalla on monta vanhaa koivua, joita myrskyt pääsevät riepottelemaan, ja niiden tuntumassa ehkä satoja hautakiviä.

Kaatuneen koivun kanto on jo kaivettu ylös.

Kaatuneen koivun kanto on jo kaivettu ylös.

Puiden kunto ratkaisee vakuutuskorvauksia maksettaessa. ”Jos vakuutuksen ottajalla ei ennen vahinkoa ollut syytä epäillä kaatuneen puun olleen huonokuntoinen, ei vahingon voida katsoa johtuneen vakuutuksenottajan laiminlyönnistä. Tämän vuoksi vakuutuksenottaja ei ole korvausvastuussa aiheutetusta vahingosta” toteaa vakuutuslautakunta ratkaisussaan vuodelta 2015. Riita koski asunto-osakeyhtiön pihalla asukkaan auton päälle kaatunutta puuta.

Seurakunta ei ole voinut olettaa sitä eikä tätä, kun kesäisestä hautausmaakatselmuksesta on kaksi vuotta aikaa.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *