Siirry suoraan sisältöön

Seurakuntatalon remontin hinta selvitetään

Taipaleen kirkkoneuvosto päätti panna toimeen joulukuussa tekemänsä päätöksen Lemin seurakuntatalon korjauksen kustannuksista. Talon myynti keskeytetään.

Seurakuntatalon myyntipäätöksestä jätettiin kaksi oikaisuvaatimusta.

Seurakuntatalon myyntipäätöksestä jätettiin kaksi oikaisuvaatimusta.

Lemin seurakuntatalon myynnistä olivat oikaisuvaatimukset jättäneet Anu Karhu ja Kirsti Laulaja. Laulajan valituksella oli noin 80 allekirjoittajaa.

Oikaisuvaatimuksissa oli vaadittu, että seurakunta selvityttää Lemin seurakuntatalon korjaamisen kustannukset, kuten kirkkoneuvosto oli jo joulukuussa päättänyt.

Kirkkoneuvosto päättikin nyt, että marraskuinen päätös tulee panna käytäntöön. Samalla keskeytetään talon myyntitoimet.

Kirkkopiirin pyyntö

merkittiin tiedoksi

Lemin kirkkopiiri on esittänyt kirkkoneuvostolle, että se kirjaisi aiepäätöksen seurakuntatalon rakentamisesta Lemille. Kirkkopiirin mielestä se olisi selkeä kannanotto, joka rakentaisi luottamusta seurakuntalaisten keskelle ja auttaisi vähentämään epäselvyyksiä. Piirineuvosto ilmoittaa olevansa vahvasti uuden seurakuntatalon kannalla.

Talouspäällikön päätösehdotus oli, että kirkkoneuvosto kirjaisi tällaisen aiepäätöksen. Elma Mikkola teki vastaesityksen, että piirineuvoston esitys merkitään tiedoksi. Anu Karhu kannatti sitä ja äänestyksessä myös Marjukka Ahtiainen, Osmo Laine, Juha Mielikäinen, Kari Pettinen, Paula Tuomi ja Lea Karhinen olivat Mikkolan esityksen kannalla.

Hävinnyttä pohjaesitystä kannattivat Urho Kärmeniemi, Samuli Kurkaa, Olavi Pikkarainen ja Merja Paatos.

Tilinpäätös

valtuustoon

Kirkkoneuvosto käsitteli viime vuoden tilintarkastuskertomuksen ja päätti esittää kirkkovaltuustolle, että se myöntäisi tili- ja vastuuvapauden tilivelvollisille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *