Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
(jatkoa edellisiin)
Ivalo Campingillä nukutti hyvin, vaikka mökin varustus ei varmaankaan hotellimatkailijalle kelpaisi.
Sängyt ovat kyllä hyvät, muutoin mökissä on matto, pieni pöytä, kaksi jakkaraa, jääkaappi ja mikrouuni, yksi himmeähkö kattolamppu, naulakko, roskis ja harja sekä kihveli…Ulkovalo toki sentään ja oven pielessä penkki…
On vain yksi pistorasia, siinä on nyt omalla jatkojohdolla lataantumassa känny, ja radio kertomassa uutisia. Kaveri käy yhteistilojen suihkussa, mie koitan sovittautua siellä vessaan, joka on hirveen pieni, ja pyttykin on siellä vinottain, joten polvet ei meinaa mahtua mihinkään….
20.9. sunnuntaiaamu. Yöllä on ollut pakkasta, auto on kuuran kuorruttama, ja taivas on kirkas. Kaunispäälle ehtiessämme lämpötilä on +2, sataa ohutta märkää lunta. Olemme jo matkalla etelään päin… Suuria porotokkia ei näy, mutta pikkuporukoita kyllä. Sieniä on runsaasti tienvarsilla. Ne ovat porojenkin herkkua!
Puolenpäivän aikoihin olemme jälleen Hariannan parkkipaikalla, siinä on monen monta komeaa krossipyörää, ja rehvakas naurunremakka kuuluu kioskin sisältä. Sielläpä istuu lettuherkuilla Leviltä lähtenyt Ruskakrossiporukka, viisi komeata miestä tuntuvat täyttävän koko paikan varusteineen ja hurjine juttuineen.
Tarjolla olisi myös letut kuningatarhillolla, mutta otamme kuitenkin hillalla….
Luoston Lampivaaran parkillakin on täyttä, pohdimme jäisimmekö näihin maisemiin.
Kiertelemme katselemassa mökkejä, joissa on joskus oltu, talvisia latuja muistelemme, mutta eipä tuo päivä ole vielä pitkällä, ajetaan Pyhälle, onhan nyt pyhäpäiväkin…Poikkeamme Kairosmajalle kyselemään syömistä, mutta päivänkeittotarjoilua ei enää ole.
Pyhän respassa tuttu nainen ottaa meidät iloisesti vastaan. Ja ennenkuin huomaammekaan asumme mahtavassa Rinnekero kakkosessa, tässä emme olekaan ennen olleet. Nämä rivitalohuoneistot muistuttavat paljon toisiaan, eli tuntuu kotoisalta heti.
Kohtuuhintaisiakin ovat, yksittäiset mökit alkavat olla meidän matkabudjetillemme liian kalliita. Kun tavarat on kannettu sisään, käydään hiukan kävelemässä.
Päätän juhlan kunniaksi paistaa lettuja (huom. hotellihuoneissa sitä ei voi tehdä, mutta tällaisissa majoituksissa kyllä!)
Maanantai 21.9. Miten ihana oli nukkua hyvin, herätä ilman kiirettä, nyt on aika tämän eukon kokeilla jaksaako toipilaana kävellä Isoonkuruun asti! Jo illalla olin käynyt etsimässä reitin polun päähän, alittanut upeasti maalatun tiesillan, josta otin kuvan, kun siinä oli niin hauska pöllö!
Rinne,jossa ensimmäistä kertaa taisin hissiin istua, on muuttanut muotoa täydellisesti. Hissiä ei enää ole, sen sijaan frisbeegolfrata, ja mahdottomasti uusia rakennuksia siellä, missä ennen oli metsää! (kuva 6905)
Ruska polun varrella on silmiä hivelevää.
Metsä on hyvin hiljainen, kunnes minut yllättää – isokäpylintu, useampikin! Pääsin helposti rauhallisesti kävellen hiljaisuudesta nauttien portaitten yläpäähän….aah, ne narrasivat jatkamaan, ja tuumasin, että jospa kuitenkin Pyhänkasteenputoukselle..
Mutta juuri ennen pitkospolun loppua kaveri tulikin vastaan, joten käännyin takaisin. Tässä vaiheessa vielä portaat ylös polulle hirvittivät hiukan….
Tiistai 22.9. Jälleen aivan upea aamurusko!
Kokonainen päivä mennä minne haluaa! Pakkaamme, siivoamme, viemme avaimet ja lähdemme ajelemaan Kemijärventietä puolipilvisessa +6-asteisessa syyssäässä. Toisin paikoin puut ovat lehdettömiä, liekö se myrskytuuli rieponut täälläkin. On hassua ajella huviajelua ”autottomana päivänä”, mutta näillä seuduin autottomuutta on hiukan hankala kuvitella, kaikkialle on pitkä matka! Vietetään myös Lapin vihreää viikkoa…
Kemijärvellä paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta, mutta tuuli on viedä mennessään. Vaahtopäät kirjavoivat järven pintaa.
Lämpömittari näyttää mukavia lukemia +9. Entinen mökkipaikka Atimossa on täynnä, seutukunnalta radio kertoo etsittävän kobolttia… mihin sitä tarvinneekaan.
Juumassa muistelemme mukavaa mökkiä, jonka meille takavuosina tarjosi hiukan juhlinut isäntä ”heh-heh-heh…saako rouvaa pussata?”. Mustikkamökki oli kyllä mainio ja rauhallinen…Juumassa autojonot olivat hirmupitkät, molemmin puolin tietä!
Ajamme Oulangan luontokeskukseen, eikä sinnekään auto mahdu, joten kävelyä tulee jo ennen kuin patikoimaan oikeasti pääsee. Syömme kohtuuhintaisen kirjolohikeiton, ja päätän kävellä hissukseen Kiutakönkäälle sillä aikaa,kun kaveri heittää pitemmän lenkin. Tuuli on hirmuinen, puita kertovat kaatuneen polulle. Minun pitää nähdä harvinaiset kasvini polun varressa, hentokorte löytyy, lopulta mähkäkin….
Komeat punaiset kalliot saavutan, ja otan kuvan Rinteen muistokiven linnusta, minäkin haluan säilyttää vedet pyhinä ja puhtaina, elämän vesinä.
Kun ajelemme jälleen eteenpäin, kohtaamme mahdottoma tilanteen: kotka lentelee tien yllä, ja porotokka pysäyttelee liikennettä yhtä aikaa! Keiku siinä kameran kanssa, kun et tiedä mihin sen suuntaisit! Kahta jahdatessasi taidat jäädä ilman yhtäkään!
Rukalla mietimme jo majoitusta. Poikkeamme tuttuun paikka, Salmilammin mökeissä olemme usein olleet. Yksi on käytössä, mutta kylmillään. Isäntä menee laittamaan lämmöt päälle, me ajelemme kaupoille, ja katselemaan olisiko tuttuja näissä maisemissä.
Nämä mökit ovat ehkä pikkuisen vanhahtavia, mukavuudet riittävät hyvin meille, mutta ymmärrän, jos remonttia on suunnitteilla. Täällä on kuitenkin aivan huippuhyvä sauna, ja nettikin toimii hyvin. Kaikki tarpeellinen löytyy, ja on siistiä ja kotoisaa. Huonekalut ovat retroa, nojatuolit ja sohva hyvin matalat.
Salmijärvi jyrkän rinteen alla on upea, koskelot sielläkin aamuisin kalastelevat, keväisin helmipöllö puputtaa järven takana, kuukkelit ovat paikalla ennen kuin ehdit tavaroita mökkiin kantaa… Päätämme jäädä pariksi päiväksi, ja minä paistan lettuja! (kuva 6973)
Viimeiset
ruskapatikoinnit
jäljellä…
Juuman tungokseen emme enää yrittäneet, vaan ajamme kiemuraista metsätietä BaceCampin parkkiin, johon aamuaikaisin mahtuu hyvin. Rusinapaketti taskussa, kiikarit kaulassa ja kävelysauvat turvana lähden päämääränä Myllykoski, ja jos hyvin sattuu, ihan Jyrävälle asti. Kaveri läheei omaa vauhtiaan kiertämään pientäkarhua….I
loista porukkaa tulee sekä vastaan, että ohittaa mummelia. Mutta odotettua helpommin alkaa Myllykosken kohina kuulua. Polkuja on paranneltu näppärästi, märille paikoille oli tehty keskelle polkua pieni harjanne, jota myöten varmaan pääsi myös lössökeleillä kuivin jaloin.
Ihmisiä istuu evästelemässä runsain määrin, mutta yleensä välimatkoja noudatetaan, ja portaikoissa varsinkin nuoret odottavat rauhassa, että vanhempi ihminen pääsee alas tai ylös…
Päätän jatkaa Jyrävälle asti. Vastaan tulee tummaihoinen äiti alle kouluikäisen lapsen kanssa, mietin jo millä kielellä puhuttelisin, kunnes ihmettelen ihan kotisuomella, että onpas teillä isot reput! Eipä ihme, olivat yöpyneet reitillä kahdesti, tulleet jo 26 kilometriä lapsen ehdoilla, ja nähneet mm. mustavalkoisen tikan jossa ei ollut ensinkään punaista! – Minulta pohjantikka tämän vuoden haviksista vielä puutuu!
Jyrävällä olen itsestäni hyvin ylpeä,
mutta kiivettyäni ylös upeat hienot uudet tänä vuonna valmistuneet portaat näytin ehkä pikkuisen uupuneelta (helpottuneelta).
Onpa ihana päästä hyvään saunaan ja todella pehmeään sänkyyn yöksi!
24.9. lämpömittari näyttää +10 heti aamusta. Teemme lähtöä. Mökin pihassa auton vieressä pyllistelee pullea pyy. Mietimme vieläkö olisimme jossain yhden yön, vai ajammeko suoraan kotiin…
Kotimatkasta tarina jatkunee…