Siirry suoraan sisältöön

Lemin Kirjava tarjoaa: Pisnesmiehiä Lemiltä

Yhdeksän vuotta sitten julkistettiin teos Pisnesmiehiä Lemiltä – yrittäjäpersoonia ja työmaatarinoita. Kun loppuunmyytyä kirjaa ei enää mistään saa, Lemin Kirjava tarjoaa sen ”näköispainoksen” vapaasti luettavaksi.

Erkki Vilhu lastaa kiivä Väinö Kapiaisen Bedfordiin. Kuva: Teuvo Vilhun kotialbumi/Pisenesmiehiä Lemiltä -teoksen kuvitusta.

Erkki Vilhu lastaa kiivä Väinö Kapiaisen Bedfordiin. Kuva: Teuvo Vilhun kotialbumi/Pisenesmiehiä Lemiltä -teoksen kuvitusta.

Kevättalvella 2010  joukko yrittäjähenkisiä lemiläisiä historian harrastajia viritteli hanketta jonkinlaisen yrittäjähistorian kirjoittamiseksi, lemiläisyrittäjien elämäkertojen muistiin merkitsemiseksi. 1900-luvulla ehti Lemillä vaikuttaa monta yrittäjää, joiden toimista ja persoonasta tiedettiin yhtä ja toista, värikkäitäkin tarinoita eli, mutta niitä ei oltu muistiin merkitty.

Toisaalta niitäkin lemiläisiä on paljon, jotka eivät tiedä, kuinka monipuolista yritystoimintaa pitäjässä on ollut, kuinka Lemiltä on lähtenyt isojakin yrityksiä, joiden syntyjuurista moni on tietämätön.

 

Tuuliaisen kauharuoppaaja Kaukaan edustalla noin vuonna 1970. Kuva: Raija Tuuliaisen kotialbumi/kirjan kuvitusta.

Tuuliaisen kauharuoppaaja Kaukaan edustalla noin vuonna 1970. Kuva: Raija Tuuliaisen kotialbumi/kirjan kuvitusta.

Olematta sen paremmin historioitsija kuin taloustieteilijäkään innostuin ajatuksesta koota näitä tarinoita, kun tehtävää minulle tarjottiin. Ihmisten tarinat ovat kiinnostavia – ihmisten itsestään kertomat sekä ne, joissa muistellaan kanssaihmisiä. Ja silloin, kun tarinat kertovat työstä, syntyy samalla työn ja yrittämisen lähihistoriaa, kuvaa takavuosikymmenten talouselämästä Lemillä, totesin kirjan esipuheessa.

 

Koululaisia Hietakosken myllyllä. Kuva: Anton Taipale/kirjan kuvitusta.

Koululaisia Hietakosken myllyllä. Kuva: Anton Taipale/kirjan kuvitusta.

Myllyt ovat jauhaneet, kaivinkoneet ja katerpillarit ovat myllänneet maata. Kuorma-autoilijat kuskanneet kiviä, soraa ja polttoaineita, linja-autot ihmisiä. Ikkunoita on valmistettu, tiiliä ja kiukaita tehtailitu, rinkeleitä paistettu ja myyty. Yritykset ovat jättäneet jälkensä pitäjään, maakuntaan ja laajemmaltikin, ”pisnesmiehet” tarinansa jälkipolville.
Tyyne Oikkonen Helsingin kauppatorilla myymässä Rasan rinkeleitä. Kuva: Seija Rasan kotialbumi/kirjan kuvitusta.

Tyyne Oikkonen Helsingin kauppatorilla myymässä Rasan rinkeleitä. Kuva: Seija Rasan kotialbumi/kirjan kuvitusta.

 

Vuosikymmen sitten kirjaa kootessani tapasin suuren joukon tarinankertojia, joiden muistot ja muistelmat kirjasin kansien väliin. Vaikka aikaa ei ole kulunut sen enempää, moni kertojista on jo edesmennyt. Jotta nämä mainiot tarinat saavuttaisivat lisää yleisöä niiden noin 400:n painetun teoksen lukijan ohella, tuli aika julkistaa teos verkossa – vapaasti ja ilmaiseksi luettavaksi.

Pisnesmiehiä Lemiltä -teos löytyy klikkaamalla Lemin Kirjavan pääsivun vasemmassa laidassa olevaa lenkkiä. Sieltä avautuu PDF-näkymä, joka vastaa painettua teosta. Ekstrana paineettuun on mahdollisuus nopeaan selailuun: klikkaamalla sisällysluettelosivulla tarinaotsikoita, avautuu kukin tarina suoraan.

Mukavia lukuhetkiä teille kaikille, missä sitten olettekin!

KAIJA LANKIA
Sinkon säiliöautokalustoa Lappeenrannan Honkakadulla. Kuva: Eino Sinkon kotialbumi/kirjan kuvitusta.

Sinkon säiliöautokalustoa Lappeenrannan Honkakadulla. Kuva: Eino Sinkon kotialbumi/kirjan kuvitusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *