Siirry suoraan sisältöön

Onnellinen joskin kyseenalainen loppu

Sofia Lundberg, Toinen puoli sydäntä
Ruotsinkielinen alkuteos 2018, suom.Terhi Vartia 2019 Otava

Teksti ja kuva Sirkka-Liisa Vaalivirta
Sofia Lundberg on Tukholmassa asuva 1974 syntynyt toimittaja, jonka ensimmäinen kirja Punainen osoitekirja on ollut suosittu ja myyty moneen maahan. Tätä toista mainostetaan ”riipaisevaksi kertomukseksi häpeän ja syyllisyyden voittamisesta ja itsensä löytämisestä”.

Luinkohan todellakin tuota riipaisevaa tarinaa, vai löysinkö itsestäni pelottavan kyynisen nipottajan? Minulle tästä tuli mieleen omat nuoruusajan pikkutarinat, joissa kuulsivat haaveet ja suuret unelmat. Minusta tämä on aikuisten tai aikuistuvien satukirja.

Päähenkilö ei missään vaiheessa herättänyt minun sympatioitani, ihmettelin muutenkin ihmismielten poukkoilua, elelevät kuin television hömppäsarjoissa. Ne muutamat henkilöt, jotka tuntuvat oikeilta ihmisiltä, ovat vain sivuosassa tässä tarinassa.

Tarina käy läpi Elinin elämää, surkeista oloista maailman kuuluksi valokuvaajaksi. Alusta asti minua ärsytti lasten tapa puhua. Ei lasten lailla ollenkaan, vaan niin kuin aikuinen olisi pannut heille ajatukset päähän ja sanat suuhun. Ruotsin poliisista on olemassa monenlaisia juttuja, tämän tarinan jälkeen en ihmettele niitä. Se, että perheet eivät puhu, eivät pidä yhteyttä, valehtelevat ja vääristelevät asioita, on sinänsä herkullinen pohja paremmallekin tarinalle.

Parasta tässä kirjassa on onnellinen, joskin kyseenalainen loppu. Kukaan näistä henkilöistä ei oikeasti ollut vielä lähelläkään itsensä löytämistä, mutta ehkä se onkin lukijalle mukava ”koukku”, miettiä miten oikeassa elämässä pitäisi olla ja elää. Sen pituinen se.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *