Siirry suoraan sisältöön

Lukemista sulkuaikoihin

Tess Gerritsen: Hahmot yössä Otava 2019

Suomentanut Ilkka Rekiaro

Teksti ja kuva Sirkka-Liisa Vaalivirta

Vuonna 1953 syntynyt yhdysvaltalais-kiinalainen kirjailija Tess Gerritsen on ollut pitkään suomalaistenkin lukijoiden suosiossa. Jännityskirjoja on suomeksi julkaistu jo n. kaksikymmentä, ja niiden pohjalta esitetään myös televisiosarjaa Rizzoli & Isles.

Tässä kirjassa päähenkilö kertoo tarinaansa itse. Ava on hyvin urbaani ihminen, hänelle tärkeitä asioita ovat merkkivaatteet ja -tavarat, eikä hänelle tölkkijuomatkaan kelpaa, vaan asiantuntemusta riittää vaikka toisille jakaa erilaisita hienoista alkoholijuomista.

Ava on paennut omia ongelmiaan meren rantaan ihanaan vanhaan kartanoon. Hän yrittää saada siellä suosittujen keittokirjojensa uuden osan valmiiksi. Olen aina pohtinut, minne joutuvat kaikki kokeiltavina olevien reseptien tuotteet, mutta Avalla käy tuuri, kun kartanoa remontoidaan parast’aikaa. Remonttimiehillä alkavat lihavat päivät. Sen sijaan Ava itse kallistelee kalliita viinipullojaan tiheään tahtiin ja muistelee moraaliltaan kyseenalaista elämäänsä. Rakkaan siskon puheluihin hän ei vastaa, syyllisyys painaa.

Liekö sitten pullottelun syytä, kun Ava kohtaa hurmaavan kummituksen, jonka jälkeen kylän komea lääkärikään ei saa häntä enää syttymään. Kummittelun ohessa kartanossa alkaa paljastua kamaluuksia, kadonneita ihmisiä, tuntematon merestä löytynyt ruumis, ym…. Apuun pitää hakea kummituksiin, aaveisiin ja haamuihin perehtynyt nainen…

Olin hiukan pettynyt loppuun, mielestäni se oli niin ennalta-arvattava, ja jotenkin helppo – ei oikea elämä aina ole! Toisaalta, juuri kun suljin kirjan omassa keittiössä kaatui ihan itsestään täysi puuteline, ja sen jälkeen kuului vielä kaksi todella kovaa paukahdusta, joiden syystä en saanut selvää…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *