Siirry suoraan sisältöön

Tapauksia Syväsalmen sillalta

Aapo Pekarilla on tällä kertaa kerrottavanaan tarinoita Syväsalmen sillalta. Tarinoita höystävät valokuvat Taikalyhdyn arkistoista.

Uintikilpailut Syväsalmella kesällä 1936. Kisat pidettiin samana päivänä, kun Ilmari Salmela, Arvo Askola ja Volmari Iso-Hollo ottivat kolmoisvoiton Berliinin olympialaisten 10.000 metrin juoksussa, kertoi Syväsalmella ollut Pentti Pekkanen.

Myyttisiin mittoihin on mielessäni kasvanut Syväsalmen silta. Lemin suurin silta yhdisti Uiminniemen kirkonkylään 1936,

Uimintiellä Syväsalmen yli aikaisemmin kuljettiin lossilla. Pajamäen Penttikin pääsi nyt kuivin jaloin kirkolle.

Sillasta tuli korkea ja näyttävä, sillä tukkilauttojen ja niitä hinaavien Kivijärven laivojen piti mahtua kulkemaan sillan alitse.

Lemin Höyryvene Osakeyhtiön Wäinölä muutettuna hinaajaksi

Pula-aikana kunta järjesti hätäaputöinä sillan korjausta. Kun porukka sai ensimmäisen tilin, sen kunniaksi otettiin. Tili-iltapäivänä polkupyörään tukien, hoippui yksi urhoollisista kirkonmäelle ja sopersi: ”miestä makaa….” Tarkastettiin tilanne. Tilin raskaat juhlijat löytyivät Uimintien ojista,Syväsalmelta kirkolle. Kunta järjesti hurjalle joukolle kuorma-autokuljetuksen Lauritsalan putkaan.

Kalliiksi kävi investointi sillan korjaukseen.

Uimintien rakentajia (Miehet eivät liity tilitapahtumaan)

Kouvon baarissa olivat päiväkaljat venähtäneet. eräällä isäntämiehellä, pitkäksi. Joku huomautti: ” unohtuiko pitkän siiman lasku?” ”Totta Mooses”, sanoi kalamies ja tilasi taksin, haki siimalaatikon, ilmoitti osoitteen:Syväsalmelle!” Astui autosta sillalla ja heitti laatikon siimoineen salmeen, istahti takaisin autoon ja ilmoitti: ”Kouvon baariin!”

Pitkänsiiman laskua. (kuvan henkilö ei liity tapaukseen)

Syväsalmen sillalle liittyi aikanaan traditionaalinen urheilusukellus. Menevät miehet, Eero ja Masa, aina baari-istunnon kohokohdassa ilmoittivat: ”kuka uskaltaa hypätä Syväsalmen sillalta?” Taksi tilattiin ja yleensä se oli Eero, urotyön tekijänä.

Eero kohotteli hyppykuntoa lumitöillä 
ja Masa hyppyrimäessä

Aapo Pekari

(Korjattu ensimmäisen kuvan kuvateksti 25.3. kello 12.10/KL)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *