Siirry suoraan sisältöön

Vanha ja vielä vanhempi kunnantalo

Lemin kunta on myynyt vanhan kunnantalon, ja uusi omistaja on luvannut kunnostaa sen arvoiseensa kuntooon. Aapo Pekari on kaivanut Taikalyhdyn arkistosta kuvia siitä ja sitä edeltäneestä Pitäjäntuvasta ja tarinoi nyt niistä.

Lemin kunnantalo, kellotapuli ja kirkko.

Suomessa on sanonta:”Kirkko keskellä kylää”. Lemin kirkonmäellä on myös kunnantalo keskustassa.

 Kirkonmäelle pitäjäläiset perinteisesti kokoontuivat yhteisiin tilaisuuksiin kirkon tai  kunnantuvan vaiheille.

Vuonna 1857 rakennettu  vanha Pitäjäntupa sijaitsi nykyisen takana, entisen Säästöpankin talon paikalla.

Lemin Pitäjäntupa oli rakennettu vuonna 1857.

Pitäjäntuvan vahtimestareina toimivat Valpuri ja Joonas Hiiva.

Joonas ja Valpuri Hiiva.

Lemin Pitäjäntuvan kunnanisät
vas. Rassun Elias, Okon Antti ja Sinkon Taavetti.

Kansalaissodan 1918 jälkeen pitäjäntupa kävi pieneksi. Viljamakasiinin ja pitäjäntuvan hirsistä rakennettiin 1923 uusi kunnantupa. Kunnantaloon tulivat myös kirjasto ja Säästöpankki.

Talo oli komea, mansardikattoinen.

Lemin kunnantalo valmistui 1923.
Lemin kunnanisät ja kunnankirjuri Sylvia O, Mäki 1938.

Jatkosodan jälkeen taloa laajennettiin, tehtiin kassaholvi ja mansardikatto sai väistyä toisen kerroksen tieltä.

 Lemin kunnantalon henkilökuntaa 1948
Edessä keskellä kunnan esimies Toivo Muukka, ”Rynkän Topi”.
Lemin Kirkonmäki 1959. Kunnantalon taustalta alkaa Kirkkopuisto.

7.4.2021

Aapo Pekari

Kuvat Taikalyhty

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *