Siirry suoraan sisältöön

Lemin Erävän omaisuus jakoon

Etelä-Karjalan partiolaisten piirihallitus on päättänyt lakkautetun partiolippukunta Lemin Erävän omaisuuden jakamisesta piirin toimiville lippukunnille.

Lemin Erävän toiminta päättyi viisi vuotta sitten. Sen omaisuus on ollut piirin säilytettävänä, ja se jaetaan nyt sovitusti muiden lippukuntien toiminnan tukemiseen, piirihallitus päätti.

Rahavaroista suurin osa jaetaan toimintaseteleinä lippukunnille niiden jäsenmäärien suhteessa. Osa jätetään piirille tulevien vuosien kasvutoimien tukemiseen. Retkeilyvarusteita lippukunnat voivat anoa itselleen oman retkitoiminnan mahdollistamiseksi,

Rahavaroja Lemin Erävältä jäi 2.500 euroa. Muuta omaisuutta ovat kymppiteltta ja kamina. neljä frangiaa ja muutama kirja, piirin varajohtaja Timo Seppälä kertoo.

Etelä-Karjalan piiriin kuuluu 19 partiolippukuntaa. Länsi-Saimaan aluella toimivat Taipalsaaren Taivaltajat, Taavetin Korpihaukat ja Savitaipaleen Samoilijat, jonka toimintaa ollaan käynnistämässä uudelleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *