Siirry suoraan sisältöön

Lepääkö ruokolahtelainen kaatunut edelleen Lemin hautausmaalla?

Lemin hautausmaalla saattaa edelleen levätä keväällä 1918 kaatunut ruokolahteilainen vainaja, kirjoittaa Pentti Pylkkö.

Paikallishistoriasta kiinnostuneet kävivät viikko sitten tutustumassa oletettuun hautapaikkaan. Kuva Pentti Pylkkö.

Sunnuntaina 16.5.2021 tehty vuoden 1918 mahdollisen hautapaikan tarkastus ei jättänyt minua rauhaan. Tiedot hautausmaan taistelussa kaatuneista ja erään naisen tekemä havainto taistelun jälkeisestä maan kaivamisesta kiinnostivat siinä määrin, että päätin tutkia asiaa lisää.


Kaivoin esille kirjaa ”Vaiettu vuosi” aikoinani tekemät muistiinpanot. Löysin sieltä kahden lemiläisen valkoisen sekä kahden lemiläisen punaisen hautausajat. Valkoiset on haudattu 1.5.1918 ja punaiset 22.10.1919.

Ruokolahdelta kotoisin olleen punaisen hautausaikaa en löytänyt. Niinpä otin yhteyden Ruokolahden seurakunnan kirkkoherranvirastoon, josta sain vastauksen, ettei häntä ole haudattu Ruokolahdellekaan tai ainakaan siitä ei ole siellä merkintää.


Vaikuttaa näin ollen varmalta, että Lemin hautausmaan taistelussa 4.-5. huhtikuuta välisenä yönä kaatuneet neljä lemiläistä on siirretty omiin hautoihinsa. On mahdollista, että ruokolahtelainen vainaja lepää edelleen Lemin hautausmaalla alkuperäisessä haudassaan.


Pentti Pylkkö

J.K. Lemin Kirjava kirjoitti kolme vuotta sitten 4.4.1918 tapahtumista ja kahakassa kaatuneista.

3 kommenttia artikkeliin “Lepääkö ruokolahtelainen kaatunut edelleen Lemin hautausmaalla?”

  1. Markku Peutere

    Internetistä löytyvän Suomen sotasurmat 1914 – 1922 sivustolta löytyy seuraava tieto:
    5.8.1890 syntynyt työmies Edvard Matinpoika Kekäläinen, kirjoillaolokunta Ruokolahti, asuinkunta ja kuolinkunta Lemi, kaatui 5.4.1918.

  2. Pentti Pylkkö

    Noinhan se siellä Suomen sotasurmat -tiedoissa on. Mutta juuri siitä syystä, kun kaikille muille tässä taistelussa kaatuneille löytyi hautausaika, mutta ruokolahtelaiselle ei, otin yhteyden Ruokolahdelle. Koska sieltäkään hänen hautaamisestaan ei löytynyt tietoa, niin vaikuttaa mahdolliselta, että hänen maalliset jäännöksensä lepäävät edelleen Lemin hautausmaalla alkuperäisessä haudassaan. Sitä en tiedä, onko valkoisille kaatuneille kaivettu silloin taistelun jälkeen oma hauta ja punaisille oma vai ovatko kaikki viisi kaatunutta haudattu samaan hautaan.

  3. Jarmo Tölski

    Haudan tarkasta paikasta on myös keskusteltu, on puhuttu 14 askeleen mitasta sakastin portailta. Lahden kaupungilla on hallussa vesivärimaalaus Lemin kirkosta, se on ajalta ennen itsenäisyyttä. Maalauksesta käy ilmi, että sakasti on ollut jo tuolloin nykyisiin mittoihinsa rakennettuna.

    Sakastin kivirappusilta 14 askeleen päässä kohti rovasti Katteluksen hautaa on laajahko painauma nurmikossa. Paikka on sorapolun ja sakastin välissä.

    Mielenkiinnolla odotan, saammeko joskus selvyyden tähän perimätietoon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *