Siirry suoraan sisältöön

Mika Junnikkala arvalla valtuustoon

Lemin keskustan kymmenennen paikan uudessa kunnanvaltuustossa sai Mika Junnikkala, joka keskusvaalilautakunnan suorittamassa arvonnassa voitti Tarja Husu-Tuuliaisen. Husu-Tuuliainen on siten keskustan ensimmäinen varavaltuutettu.

Junnikkala ja Husu-Tuuliainen saivat vaalissa kumpikin 14 ääntä. Junnikkala säilytti näin valtuustopaikkansa; uudessa valtuustossa on näin 15 nykyistä ja 6 uutta valtuutettua. Miehiä valtuustoon pääsi 15, naisia 6.

Mika Junnikkala on pienimmällä äänimäärällä valtuustoon päässyt. Perussuomalaisten Ilari Helen ja Matti Rajantie olivat suurimmilla äänimäärillä varalle jääneet: molemmat saivat vaalissa 26 ääntä. Arvonnassa Helen veti pitemmän korren, ja hänestä tuli puolueen ensimmäinen varavaltuutettu.

Perussuomalaisten kolmas valtuustopaikka oli vain yhdestä äänestä kiinni. Jos puolue olisi saanut yhden lisä-äänen, olisi se saanut kolmannen valtuutetun ja keskustan paikkamäärä olisi tipahtanut yhdeksään.

Uusi valtuusto ja varavaltuutetut :

Keskusta: Anu Karhu, Petteri Holopainen, Jarkko Ovaskainen, Jarmo Tölski, Matti Tapanainen, Nina Värtö, Ritva Laurikainen, Tuula Konttinen, Henri Taipale ja Mika Junnikkala, varavaltuutetut (varalletulojärjestyksessä) Tarja Husu-Tuuliainen, Taru Rikula, Samu Savolainen, Panu Ovaska, Heli Kärmeniemi ja Jouni Punkka

Kokoomus: Juha Mielikäinen, Esa Makkonen, Mervi Rings, Arto Penttilä ja Veli-Pekka Okko, varavaltuutetut (varalletulojärjestyksessä): Tuomas Kiljunen, Paula Tuomi, Jari Joenperä, Sari Papinniemi ja Tiina Sihvo

SDP: Antti Junni, Jari Kahelin ja Sonja Laitinen, varavaltuutetut (varalletulojärjestyksessä) Kaisa Alaoutinen, Oskari Kymäläinen ja Marja Värtö

Perussuomalaiset: Lasse Nisonen ja Seppo Talka, varavaltuutetut Ilari Helen ja Matti Rajantie

E44: Jussi Stoor

Keskusvaalilautakunnan vahvistama vaalitulos äänimäärineen ja vertauslukuinen löytyy täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *