Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Jo pitkään kaverin kaasujalkaa oli kutittanut pahasti, ja kartat kiertyneet aina pohjoisen sivuille, kun yhtenä päivänä mitta oli täysi.
Ensin tuumattiin, että lähdetään huomenna, vaan eikös,mitä :olisko mahdollista, että lähdettäis nyt vaikka yötä vasten… Mäntyperän eukon ruohonleikkuu oli unohdettava, kasteluvettä hikihatussa kannettava kasvihuoneelle, järjestettävä Harmin hoito ja mietittävä huonekasveille, varsinkin ihanasti kukkiville soilikeille loma-ajan olot…Osan vein viileään kamariin, ja kastelin hyvin, osalle järjestin räystään alle sateen toivossa sopivat olot.
Sitten vain äkkiä tavarat kasseihin, pakasteesta ruokia kylmäkassiin ja Sievä Sininen kattoa myöten täyteen yöpymis- ja retkeilyvarusteita. Puolenyön jälkeen köpöttelin kaverin mökillä. Luulin tuon odottavan kärsimättömänä pihassa, mutta mitä hulluja, nukkui mokoma! Lopulta lähdettiin vähän vailla aamuviiden…
Jyväskylään päin ajettaessa ihmeteltiin lupiinin määrää tienpientareilla, osittain se oli jo levinnyt pelloillekin. Mietin, mitä tielaitos mahtaa tälle ”kamalalle” vieraslajille tehdä, ja korvaako mahdollinen tienlaitojen suunnittelija mokansa…
Aamukahvia saatiin vasta lähes parinsadan kilometrin kipristelyn jälkeen Ysitien Lemmikissä, ja matka jatkui sinisten kukkien kirjavoimin maisemin. Pelloilla oli yllättävän paljon kurkia, mutta vasta Vaskikellon tietämillä tienlaitojen väri vaihtui valkoiseksi, alkoi koiranputken valtakunta.
Puolen päivän aikaan alkoi mieli tehdä lettukahveja, lähestyttiin Uljuan tekojärveä, ja siellähän on se ihana lettukahvila. Olipa hilkulla, ettei se ollut kiinni, myrsky oli pitänyt letunpaistajan tiukilla pitkään, ja ihan ensimmäisiä herkkuja saimme nyt maistaa.
Tulivat nuo kaverin työajat mieleen, samanlainen oli pitkään valvoneen yrittäjän ilme. Kovasti tuo odotti työn tekijäänsä paikalle, jospa jo itsekin pääsisi hetkeksi levähtämään. Myrskytuhoja oli matkan varrella toki näkynyt, ja kotoakin soitettiin, että jo +33:a kolkuttaa… Me ajelemme kohta jo poronhoitoalueelle, emmekä helteestä kärsi.
Bensan hinnat putoilevat hiljalleen ylöspäin mentäessä, Keminmaan Nesteellä tankataan, kun taulussa loistaa 1666… passaapa tuolla jo Torniontielle huristaa. Kukkolankosken Grillikioskilla syömme mahtavat lihapullat kotitekoisella muussilla, ja ihmettelemme kesäistä lippoamista.
Kuohut ovat mahtavia, ja lankkusillat pelottavia, miten ihmeellä uskaltavat keikkua noilla!
Täällä kukkivat vielä sireenit, ja joka talon pihassa on aivan upeita lumipalloheisipensaita. Saamme kännyihin ilmoituksen, jotta kotonakin on sähköt poikki…. me sen sijaan majoitumme Niuron mökkiin, E9 on mökin numero.
Jokimaiseman peittää naapurin kuorma-autot ja hirmuinen hiekkakasa. Mutta se ei minua haittaa, sillä kasassa pesii törmäpääskyt, jotka lennättävät jo poikiaan, joka perhe omiaan hienossa muodostelmalennossa. Minun ensimmäiset tänä vuonna, en malta kiikareita silmiltä laskea!
Sain valokuvat tiedostoon, mutta sitten kävi jotain kummallista, kamerani särkyi ihan vaan käsissä! Ensi järkytyksen jälkeen keksimme kahden kaneran systeemin, kaverin puolikuntoinen Samsung otettiin käyttöön minun Nikonin kortilla, ja kuvat siirrettiin sitten Nikonin johtojen kautta tiedostoon…
Tekniikka Niurossa osottautui muutenkin hankalaksi. Dellikin näytti 4G:tä, mutta olisi tarvinnut joko Huawein tai Dna, jolla olisi saanut Wi-fiin Niuron salasanoilla…. ei siis yhteyksiä ollenkaan.
Niurossa on komea patsas joka kertoo jotakin paikan historiasta ja tarkoituksesta.
Mökkien lisäksi siellä asuu eläkeläisiä jne. aivan hulppeissa maisemissa. Meille mökissä oli kaikki tarpeellinen, saunaa ei,mutta tosi kyvä suihku…ja minä, minähän olisin varmaan nukkunut seisaallani vaikka pihalla, niin ihastunut olin näihin törmäpääskyihin. Mutta sisällä kuitenkin unta otin, tänään, oikeana juhannusaattona 23.6. Huomenna on se oikea, ja kaverilla nimpparit… hyvää yötä!