Siirry suoraan sisältöön

Arkiston lisäksi siivoustiloja entisiin kuntosalitiloihin

Lemin kunta saa uudet arkistotilat, minkä lisäksi entisiin kuntosalitiloihin eli alkuperäiseen Telen keskuskoppiin mahtuu kunnan siivouskeskus ja sosiaalitiloja. Tilojen ja koulun välille on rakenteilla yhdyskäytävä.

EntinenTelen keskusrakennus ja koulukeskus yhdistetään yhdyskäytävällä.

– Yhdyskäytävää tarvitaan, jotta siivouskärryt on helppo siirtää koululta siivouskeskukseen, kunnan tekninen johtaja Tommy Vesterlund vastaa Lemin Kirjavan ihmettelyyn kesän aikana ilmestyneestä ”muurista”.

Kunnan uusi arkisto vie aiemmin kuntosalina viedystä rakennuksesta noin neljänneksen. Loppu tulee siivouksen käyttöön: pesutupaan mahtuvat pesukone ja kuivauskoneet, joilla saadaan niin kunnan isot käytävämatot kuin siivousväen siivousrievut puhtaiksi ja kuiviksi. Siivoushenkilöstö saa samalla keittiön ja sosiaalitilat, Vesterlund kertoo.

Yhdyskäytävä mahdollistaa sen, että siivouskärryt voidaan kevyesti työntää koulun puolelta.

Pesutuvan ja arkiston sijoittuminen saman katon alle kuulostaa hivenen riskialttiilta. Vesterlundin mukaan riskejä ei ole, sillä arkistotilat tulevat kivitaloon kivitalon sisällä, omaan rakennukseensa, jonne ei vesi pääse.

Paloaseman alakerrassa sijaitsevan kotiseutuarkiston siirtämisestä uuteen arkistoon on myös keskusteltu, mutta Vesterlundin mukaan tilaa ainakaan kaikelle kotiseutuaineistolle ei nyt tule. Koulun akuutit tilantarpeet menivät nyt edelle.

Akisto- ja pesutupatyömaa ovat nyt tauolla, sillä tällä hetkellä kunnan väki tekee remonttia hyvinvointiasemalla. Siellä on uusittu vessoja ja säiltystiloja, ja korjattu haiseva viemäri. Remonttia on tehty nyt, kun asema on ollut kesäsulussa.

Työt koululla ja jatkuvat sen jälkeen ja kestävät ensi vuoden puolelle:

– Korjaamme rakennuskokonaisuuden repaleisuutta rappaamalla ja maalaamalla yhdyskäytävä ja arkisto/siivouskeskus saman sävyiseksi kuin koulukeskus, Tommy Vesterlund kertoo.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *