Johanna Mäkelä vaihtaa kuntaa vauhdilla

Lemin kunnanjohtaja Johanna Mäkelästä tulee elokuun puolivälin paikkeilla Savitaipaleen kunnanjohtaja.

Johanna Mäkelä näkee, että Lemin tulevalla kunnanjohtajalla on ihan hyvä tilanne aloittaa virassaan.

Johanna Mäkelä ahkeroi viimeisiä päiviään Lemin kunnanvirastossa. Maanantain jälkeen hän on jäämässä lomalle, mutta ei ehdi sen isommin lomailemaan. Hän on lupautunut toimimaan Lemin talouden asiantuntijana siihen saakka, kunnes uuteen toimeen on valittu toimenhaltija.

Samalla alkaa paneutuminen Savitaipaleen kunnanjohtajan tehtäviin; viran Mäkelä ottaa virallisesti vastaan sen jälkeen kun johtajasopimus on hyväksytty elokuun 16. päivänä kokoontuvassa kunnanhallituksessa.

Viimeisinä työpäivinään Lemillä ehtii hän kuitenkin nauttimaan Lemin musiikkijuhlista: Irina Zahharenkovan pianokonsertti perjantaina puoliltapäivin on ohjelman suosikki.

Lemin Kirjava esitti Johanna Mäkelälle muutaman kysymyksen.

Missä asiassa onnistuit Lemillä parhaiten näiden kahden vuoden aikana, omasta mielestäsi?

– Yksi onnistumisista on toimialojen rajojen madaltaminen. Olemme johtoryhmätyöskentelyssä keskittyneet siihen, että ponnistelemme yhdessä, oli sitten ongelma ratkaistavana tai tavoite saavutettavana. Tämä yhteisen tekemisen meininki on viety johtoryhmätyöskentelyn kautta koko kuntaa koskevaksi. Henkilöstömitoitus ei salli rönsyilyä ja tiimeinä toimien olemme saaneet resurssit riittämään.

– Yhteisen tekemisen henki ei ole rajoittunut pelkästään henkilöstöön, vaan ehdottomasti luottamushenkilöt ovat olleet tässä mukana. Varmasti erilaisilla vaikeuksilla on ollut porukkaa yhteen hitsaava vaikutus. Kaikessa on myös muistettu toisen työpanoksen ja osaamisen kunnioitus. Kaikkien työpanosta on tarvittu, että esimerkiksi toiminta korona-aikana on pystytty järjestämään lain ja ohjeistusten edellyttämällä tavalla.

Entä oliko epäonnistumisia tai pahasti keskenjääneitä asioita?

– No jaa, varmasti jotain olisi voinut tehdä toisin tai parantaa tekemistä, mutta niinhän se on aina. Korona-aika rajoitteineen torppasi monet suunnittelun alla olleet aktiviteetit ja tapaamiset.

– Toimiva organisaatio ei pysähdy vaikka kunnanjohtaja vaihtaakin kuntaa. Väkisin kaikkea jää kesken. Niitä asioita olen nyt parhaani mukaan kasannut keskeneräisten töiden kansioihin. Käydään Tommyn (Vesterlund) kanssa kansiot läpi vielä ennen lopettamistani. Tommy jatkaa muun henkilöstön kanssa asioiden eteenpäin viemistä.

Lemiä ja Savitaipaletta pidetään samanlaisia kuntina, mutta tuoko Savitaipale uudenlaisia haasteita? Onko siellä jossain suhteessa helpompaa?

– Kyllä minä näen eroa näiden kuntien välillä. Varmasti osa eroista tulee jo ihan sijainnin takia. Lemi on Lappeenrannan kyljessä kiinni, Savitaipale kauempana. Tämä on Savitaipaleelle niin uhka kuin myös mahdollisuus.

– Väestön väheneminen Savitaipaleella on nopeampaa kuin Lemillä, ja tämä varmasti on suurin haaste monessakin mielessä. Toistaiseksi Savitaipaleen tase on vahvempi kuin Lemin, joten siellä on varmasti myös mahdollisuuksia toisella tavalla kuin Lemillä. Palvelurakenne on Savitaipaleella runsaampaa, yrittäjyyttä on enemmän, vapaa-ajan viettoon ja matkailuun on siellä satsattu eri tavalla kuin Lemillä jne.

– Vaikea etukäteen sanoa, miten vaikeaa tai helppoa Savitaipaleella tulee olemaan.

Milloin aloitat työt Savitaipaleella?

– Elokuun puolivälin paikkeilla on suunniteltu aloittamista.

Miten läksiäisiäsi Lemillä vietetään?

-Työkaverit järjestivät läksiäiset heinäkuun alkupuolella. Mentiin veneellä Lahnajärven ja Kivijärven kautta kuinkas muuallekaan kuin Kotalahteen saunomaan. Ihana helteinen heinäkuun päivä ja ihanat muistot!

– Tämän viikon maanantaina oli luottamushenkilöiden järjestämät läksiäiskahvitukset. Sain mm. kunnan standaarin. Sitä arvostan todella korkealle, en ole koskaan aiemmin saanut näin hienoa huomionosoitusta.

– Läksiäisten henki on ollut molemmissa tunteikas, naurua, iloa ja kyyneliäkin. Hyvä mieli jää, eikä tarvitse odottaa että aika kultaisi muistot! Lemillä on ollut hyvä olla töissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *