Siirry suoraan sisältöön

Musiikkijuhlat avaava Tosca liki loppuunmyyty

Viimeisiä viedään Lemin musiikkijuhlat torstaina avaavan Tosca-oopperan lipuista. Muihin konsertteihin on lippuja saatavissa myös ovelta.

Markus Suihkosta kuullaan Toscassa Angelottina. Kuva Vilja Tamminen.

Tosca on myynyt hyvin, eikä lippuja enää ole luvassa ovelta. Muihin konsertteihin lippuja riittää oveltakin, kertoo Lemin musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Jonna Imeläinen.

Juhlien tiedottaja Tarja Lindfors kertoo, että Lemin kirjastossa ei enää Toscan lippuja ole, mutta Lemin kesätorilla ja Ticketmasterin verkkokaupassa niitä on vielä muutamia jäljellä.

Lemin kirkkoa ei tänäkään vuonna myydä täpösen täyteen, vaan yleisön turvavälit halutaan säilyttää.

Jos Toscaa ei pääsekään kuulemaan ja näkemään, tarjolla on niin kamarimusiikkia ja viihdemusiikkia: Irina Zahharenkovan pianokonsertti perjantaina kello 12 ja Essi Höglundin (viulu), Martti Rousin (sello) ja Kirill Kozlovskin (piano) kamarikonsertti Suurten taitelijoiden muistolle perjantaina kello 19 sekä juhlien päätöskonsertti, viihdekonsertti Jalkosalmen lavalla sunnuntaina 1. elokuuta kello 15, jossa esiintyy Kirsi Rissanen orkestereineen.

– Jalkosalmella on lupa myös tanssia, lavan vasta uusitulla parketilla, Tarja Lindfors toteaa.

Jonna Imeläinen muistuttaa Jalkosalmen konsertin alkamisajasta: se on kello 15 eikä kello 14, kuten joissain yhteyksissä on virheellisesti mainittu.

Näihin kaikkiin on lippuja edelleen niin kirjastossa, torilla kuin Ticketmasterillakin, ja myös ovelta niitä saa.

Juhlien ilmaisantia ovat Mozart särällä perjantaina kello 14, Bandit Queens perjantaina kello 21, lastenooppera Vickan & Väinö lauantaina kello 15 sekä Kirsi Rissanen & Marttyyrit lauantaina kello 21. Laululavakarkelot lauantaina ja musiikillinen jumalanpalvelus sunnuntaina kuuluvat niin ikään juhlien ohjelmaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *