Siirry suoraan sisältöön

Talouden asiantuntija kunnanjohtajan avuksi

Lemin kunta hakee uutta kunnanjohtajaa. Kunnanhallitus päätti myös, että kuntaan perustetaan talouden asiantuntijan toimi.

Lemin kunnanhallitus päätti panna kunnanjohtajan viran haettavaksi. Virkaan valittavalta edellytetään vahvaa kunnan ja kuntakonsernin johtajaosaamista ja -kokemusta sekä talouden tuntemista. Hakuilmoitukseen päätettiin lisätä, että ”arvostamme ylempää korkeakoulututkintoa, strategista kehittämisotetta, elinkeinoelämän tuntemusta ja vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja.”

Kunnanhallitus päätti perustaa uuden talousasiantuntijan toimen. Kyseessä on toimialajohtajien työtä tukeva asiantuntijatason työtehtävä. Talouden erityisosaamista vaativat tehtävät eriytetään näin omaksi tehtäväkokonaisuudeksi, jolloin uusi kunnanjohtaja voi panostaa enemmän virkaan kuuluvaan elinkeinoelämän kehittämiseen ja muuhun sidosryhmätyöhön.

Talouden asiantuntijan tehtävän kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto ja alan tuntemus. Lisäksi edellytetään kokemusta taloushallinnon ja kirjanpidon tehtävistä.

Tehtävää varten ei tämän vuoden talousarviossa ole määrärahaa, joten palkkaukseen pyritään käyttämään muualta säästyviä rahoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *