Siirry suoraan sisältöön

Eläviä kuvia edelleen Tapiolassa

Aapo Pekari kirjoittaa Tapiolan elokuvateatteriperinteestä ja kutsuu taas elokuviin katsomaan Rauni Mollbergin ohjaaaa ja Hannu Peltomaan kuvaamaa ja leikkaamaa menestysfilmiä.

Elokuvaperinne jatkuu Lemin Tapiolassa. Kotiseutuyhdistys, Nuorisoseura, Elovalkia ja Taikalyhty esittävät perjantaina 6.8.2021 Rauni Mollbergin elokuvan Aika hyvä ihmiseksi Lopuksi näytetään myös leikkauksessa poisjätettyjä otoksia.

Elokuvan kuvaajat Hannu Peltomaa ja Kari Kekkonen ovat esityksessä mukana ja kertovat elokuvan kuvauksista.

Elokuvaesitys Tapiolassa 1930-luvulla.

Elokuvaesitykset alkoivat Tapiolassa jo 1930-luvulla elokuvakiertueiden järjestäminä. Siltalan pehtoorit ja Jääkärin morsiamet vetivät täysiä katsomoita.

Asser Kantolan kiertue vieraili Tapiolassa 1940-luvulla. Asseri saapui linja-autolla ja kelkkaili kaluston Tapiolaan. Suosituin elokuva oli silloin Kulkurin valssi.

Tapiola oli ainoa paikka esittää elokuvia Lemillä.

Elokuva-ilta Tapiolassa 2010.

1960-uvulla Televisio tappoi elokuvakiertueet ja esitykset Tapiolassa jäivät perinteisen elävän teatterin varaan. 2000-luvulla Kotiseutuyhdistys ja Taikalyhty herättivät jälleen elokuvaperinteen ja alkoivat talvisin järjestää elokuva-iltoja Tapiolaan.

Elokuvailmoitukset olivat perinteisesti mm Pekarin kaupan varaston seinällä Uimintiellä.

Elokuvaaja Hannu Peltomaa ja Tapiola Taikalyhdyn julisteet.

Tänä kesänä ovat jälleen julisteet perinteisellä seinällä.

Elokuvan Maa on syntinen laulu juliste Tapiolaan.

.Kesällä 2020 katsottiin Tapiolassa Rauni Mollbergin ensimmäinen teatterielokuva Maa on syntinen laulu. Tähtivieraana oli pääosan Maritta Viitamäki.

Elokuvan ”Aika hyvä ihmiseksi” näyttelijäkaarti.

Tämän kesän elokuva on  Aapelin kirjoittamia herkullisia persoonia ja tapauksia 1920-luvun

Tämän kesän elokuva on  Aapelin kirjoittamia herkullisia persoonia ja tapauksia 1920-luvun pirtuajan puutalopihojen idyllissä.

Aika hyvät ihmiset ovat Rauni Mollbergin ohjaamina ja Hannu Peltomaan kuvaamina.

Tapaamisiin Tapiolassa elokuvaperinteen merkeissä.

Aapo Pekari 31.7.2021

Kuvat  Taikalyhty

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *