Siirry suoraan sisältöön

Yhteinen kiitosilta vapaaehtoisille

Teksti ja kuva Sirkka-Liisa Vaalivirta

Viikko alkoi todella kauniisti Savitaipaleella maanantai-iltana. Taipaleen seurakunnan kaikki vapaaehtoiset oli kutsuttu seurakuntatalolle oikein juhlakahveille, jossa seurakunnan vakinaiset tarjoilivat meille mahtavat kakkukahvit.

Ilta huipentui kirkossa Minna ja Jussi Pyysalon konserttiin.

Oli todella hauska nähdä myös vanhoja tuttuja Taipalsaarelta ja Lemiltä ja jutustella siinä kirkkokonserttia odotellessa. Kirkossakin oli kaikki valmiina. Soittokalusto odotti alttarilla, ja hieman viileässä esiintymistilassa pallelleet esiintyjät istuivat odottamassa, että kaikki löytäisivät paikkansa kirkossa. Tunnelma tuntui lämpimältä heti, kun ensimmäiset soinnut holvikaariin nousivat.

Kuulimme paljon kauniita virsiä ja hengellisiä lauluja, ja jokaiseen säestys pulppusi kuin kevätpuro, pehmeänä ja raikkaana kuin Elämänvesi! Minna Pyysalo, joka esiintyy Kansanvalistusseuran nukketeatterinkin nimissä, leikitti meitäkin hiukan…lauloimme yhdessä ”Mä olen niin pienoinen…” -laulun, teimme itsemme pieneksi mytyksi, ja sitten suoristauduimme niin suuriksi kuin mahdollista ”Sä suuri ja voimakas. Isäni taivaan…” Voin kuvitella riemuitsevan lapsilauman!

Itse saimme toki laulaa myös sekä alkuvirren ”Sinulle kiitos..” ja heittäytyä lopulta kotiin lähtiessä ”Sun siipeis suojaan…” Miten turvalliselta tuntuikaan kotimatka!

Myös Minna ja Jussi Pyysalo pääsivät tällä kertaa lyhyellä kotimatkalla, sillä hymyilevä Jussi on kotoisin Taipalsaarelta. Minna puolestaan on kotoisin Pohjanmaalta, jossa  ”asioita teherään nyt ja tässä heti, vaikkei siinä aina päätä ei häntää oiskaan…”

Minnan ja Jussin tekemisestä löytyvät kyllä sekä pää että häntä, kaiken lasten kanssa touhuamisen lisäksi ovat oikein televisiotähtiäkin, Alfa- kanavalta heidät silloin tällöin näkee laulattamassa, Minna juontaa ja Jussi soittaa orkesterissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *