Siirry suoraan sisältöön

Jouluun pop-upin kautta

Lemin kädentaitajien ja herkkumaakarareiden pop up -myymälä Toukkkalantie 4:ssä on avannut ovensa jouluun ja pitää niitä avoinna aina sunnuntaihin 19. joulukuuta saakka.

Puoti on avoinna viitenä päivänä viikossa, keskiviikosta sunnuntaihin.

Myymälän hyllyistä löytyy lahjatavaraliikkeen ja herkkukaupan verran ihailtavaa ja ostettavaa, paikallisten osaajien korkeatasoisia tuotteita kaikki. Ja ihan sopuhintaan.

Villasukkia löytyy kaikissa väreissä ja mitä taidokkaimmin kuvioin.
Lämmintä on tarjolla hartioillekin.
Joulukoristeissa henkii kierrätys.
Tontut ja pöllönpoikaset odottavat pääsyä ovia vahtimaan,
Piparkakkutalo voi olla vaikka karuselli hevosineen.
Ja kannattaa avata jääkaapinkin ovi.

Myymälän iltoihin ja viikonloppuihin painottuvat aukioloajat takaavat sen, että ostoksille ehtii kauempaakin. Toista joulunseutua avoinna oleva pop up -myymälä on jo vakiinnuttamassa paikkansa lemiläisenä ”joulutorina”. Nyt se on avoinna 19. joulukuuta saakka.

Mutta jos tulevana viikonloppuna sattuu ajelemaan Taipalsaaren Vehkataipaleella päin, kannattaa poiketa Toivonmäen Tonttujen Riihipuotiin Kattelussaarentie 201:ssä.

Riihipuoti, joulupolku, tonttukamari, pop up -kahvila ja pieni unelmapuoti ovat avaoinna 4.-6.12. kello 14-18.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *