Siirry suoraan sisältöön

Rakennustarkastaja: kellotapulin yläosassa lahoa, kantavat rakenteet hyvässä kunnossa

Lemin kunnan rakennusrtarkastaja on antanut Taipaleen seurakunnalle lausunnon kellotapulin kunnosta.

Kellotapulin kantavat rakenteet ovat pääosin hyvässä kunnossa, mutta yläosaa on viipymättä korjattava, rakennustarkastaja toteaa.

Rakennustarkastaja Pekka Rantanen teki tammikuussa silmämääräisen katselmuksen kellotapulissa. Tarkastuksessa ilmeni, että tapulin kantavat hirsi- ja puurakenteet ovat pääosin hyvässä kunnossa. Sen sijaan yläosan kellotasossa puurakenteet ovat osittain lahonneet ja vaativat mahdollisimman pikaista korjaamista.

Rakennustarkastaja huomauttaa, että seurakunta ei ole noudattanut kunnan teknisen lautakunnan maaliskuussa 2019 tekemää päätöstä jalkakäytävän tilapäisestä sulkemisesta. Sulkemisella estetään vaaratilanteet, joita tapulin katolta mahdollisesti tippuva lumi ja jää voivat aiheuttaa. Toimenpide estää samalla tapulin heikon kunnon mahdollisesti ohikulkijoille aiheuttamaa vaaraa.

Seurakunnan on haettava viipymättä lupa Elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskukselta (ELY) jalkakäytävän sulkemikseksi, rakennustarkastaja opastaa lausunnossaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *