Siirry suoraan sisältöön

Lemi sai nuorisovaltuuston

Lemin kunnanhallitus päätti asettaa kuntalain 26. pykälän mukaisennuorisovaltuuston toimikaudekseen. Nuorisovaltuuston toimikausi on kaksivuotinen.

Kunnanhallitus valitsi nuorisovaltuuston jäseniksi Eerika Ovaskaisen, Teemu Klemin, Paavo Kouvon, Aatu Muhlin, Viola Monolan ja Minea Aron.

Nuorisovaltuusto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Kunnan eri toimielimet päättävät nuorisovaltuuston edustajan läsnäolo- ja puheoikeudesta kokouksissaan.

Kuntakain mukaan nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä. Nuorisovaltuusto tulee ottaa mukaan lasten ja nuorten osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen kunnassa.

Lemin nuorisovaltuuston valintaa on valmisteltu nuorisotyöntekijän ja hyvinvointikoordinaattorin toimesta. Nuorisovaltuustoon valitut nuoret olivat ilmaisseet siihen halukkuutensa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *