Lemin kellotapulin remonttiin 13.600 euroa

Taipaleen seurakunta ei saanut hakemaansa avustusta Lemin kellotapulin isoon korjaukseen. Kirkkohallitus maksaa vain 50 prosenttia suunnittelukustannuksista, 13.600 euroa.

Kellotapuliremontin korjauskustannuksiksi on arvioitu 325.900 euroa.

Taipaleen seurakunnan suunnitelma on korjata tapulia 325.900 euron arvoisesti. Suunnitelma sisältää julkisivujen korjauksen ja maalaukasen, sisäänkäynnin kiviportaan korjauksen, vainajakylmiöiden uusinnan ja sisätilojen muutokset, kivimuurin portin levennysksen, kellonsoiton ja luukkujen avauksen automatisoinnin, lumiesteiden asennuksen vesikatolle ja liikennöitävän alueen sorastuksen.

Kirkkohallitus ei myöntänyt avustusta sisätilojen remonttiin, sillä ne kuuluvat hautaustoimen alaan eikä sitä avusteta. Laskennassa otetaan huomioon vain avustettavat kustannukset. Seurakunta ei ole oikeutettu avustukseen laskennan perusteella, Kirkkohallitus toteaa. Se maksaa näin vain puolet suunnittelukustannuksista.

Lemin seurakunta suunnitteli aikoinaan pienemmän remontin, johon vainajakylmiöiden siirto ei kuulunut, ja sai siihen Kirkkohallitukselta avustuksen. Taipaleen seurakunta ei kuitenkaan remonttia toteuttanut, ja avustuksen käyttöaika umpeutui.

Kirkkohallitus myönsi nyt yhteensä 7,6 miljoonan euron rakennusavustukset, kertoo Kotimaa-lehti.

Juttua on päivitetty 23.4. kello 15.11. Korjattu kuvateksti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.