Siirry suoraan sisältöön

Virsilaulanta riemastuttaa

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Savitaipaleella eläkeläisten kuukausittaiset laulajaiset pidettiin maanantaina Olkkolan Hovissa, jonne hienon valkoisen pianon ääreen istui kanttori Aino Juntunen laulattajaksi.

Suureen saliin koko porukka ei mahtunutkaan, vaikka somasti tuolit oli laitettu seinänvierustoille. Valloitimme melkein koko talon!

Joka keväiseen tapaan ennen pääsiäistä kokoonnutaan näin virsiä laulamaan, tällä kertaa toivomusten mukaan. Virsikirjaa käytiinkin ahkerasti läpi, pääsiäisvirsiä, kiitosvirsiä ja kanttorin mukaan kautta aikojen aikaisin suvivirren veisuu kuultiin korkeitten nietosten keskellä.

Kovasti surtiin sitä, että nykylapset jäävät paitsi virsistä. Moni muisti,kuinka ennen mummon kanssa laulettiin, ja koulun joulu- ja kevätjuhlat aloitettiin aina virsillä. Toki ne koulussa muutenkin olivat mukana, olihan aamuhartauskin vielä pitkään.

Mäntyperän eukko muistaa alakoulussa pyytäneensä opettajalta lupaa omaan aamuhartauteen, ja sai kuin saikin sen pitää. Sota-ajan jälkeen virret ja rukoukset olivat vielä tärkeämpiä,olihan lähellä aika, jolloin oli pakko luottaa Taivaan Isän apuun ja hoitoon; sota oli opettanut, että tarvittiin voimaa ja tukea ylhäältä.

Seuraavat laulelot pidetään samassa paikassa maanantaina 2.5. klo. 13, silloin Heikin ja Tertun tahtiin. Ehkäpä siiheksi saan tietoa tämän hienon pianon historiastakin. Myös kesälaulajaisia suunnitellaan jo kovasti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *