Siirry suoraan sisältöön

Nuorisoseura näytteli ja tanhusi

Lemin nuorisoseuralla oli torstai-iltana kevätjuhla, joka päätti kahden vuoden juhlatauon. Kevään kunniaksi tanhuttiin ja näyteltiin.

Juihlan avasivat Tuija-Liisa Leinon ohjaamat pienet tanhuajat.

Lasten tanhuryhmää ei nuorisoseuralla ole ollut kahteen vuosikymmeneen. Nyt oli pienillä kansalispuvuilla taas käyttöä, kun päästiin näyttämään talven ja kevään aikana Tuija-Liisa Leinon kanssa opittua. 20 vuodessa ovat tanhutkin muuttaneet muotoa; pikkutyttöjen ohjelmistossa oli muun muassa Tinttara, joka on ensi kesän Pispalan sottiisin tahnu.

Aikuisten tannhuryhmää nuorisoseuralla ei ole ollut kolmeen vuosikymmeneen, seuran puheenjohtaja Jaana Sinkko kertoi. Mutta nyt sellainen oli harjoitellut Tuija-Liisa Leinon johdolla. Leino oli tehnyt ryhmälle omia koreografioita, muun muassa Tapiolan katrillin.

Vauhtia riitti naisten askeltaessa.

Vaikka aikuisten näytelmäryhmän kausi jäi koronan myötä torsoksi, lapset ja nuoret ovat saaneet teatteriopetusta Sami Sivoselta. Molempien ryhmien näytelmät olivat niiden omaa käsialaa.

Lasten näytelmässä henkilöt joutuivat monenmoisten huijausten kohteeksi.

Kahvinkeitinkin oli vaihtamassa omistajaa, kun huijari iski siihen silmänsä.

Nuorten näytelmässä paneuduttiin puolestaan kiusaamiseen ja muihin ihmissuhteiden ongelmiin.

Sami Sivonen ja nuorten näyttelijöiden ryhmä esityksen jälkeen.

Kevätjuhlaan kuuluivat myös pullakahvit ja arvontaa. Puheenjohtajalle järjestettiin yllätys.

Jaana Sinkko sai seuralta syntymäpäiväkukat. Sekin juhla oli jäänyt koronan jalkoihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *