Siirry suoraan sisältöön

Lemin musiikkijuhlilla muistetaan Raija Tuuliaista

Lemin musiikkijuhlia vietetään heinäkuun viimeisellä viikolla. Yksi konserteista on omistettu viime vuonna menehtyneelle Lemin musiikkijuhlien pitkäaikaiselle ystävälle ja tukijalle, Raija Tuuliaiselle. Anu Talka jatkaa festivaalin suojelijana.

Festivaalin avajaiskonsertissa torstaina 28.7. Lemin kirkossa baritoni Arttu Kataja ja pianisti Pauliina Tukiainen esittävät Kuulan, Sibeliuksen ja Brahmsin liedhelmiä ylistäviä arvioita saaneelta Serious Songs -albumiltaan.

Baritoni Arttu Kataja laulaa avajaiskonsertissa. Kuva Markus Henttonen.

Perjantain iltapäiväkonsertissa esiintyvät Porvoon sellokilpailun 16–19-vuotiaiden sarjassa ykköseksi ja kakkoseksi sijoittuneet Maria Morfin Venäläinen ja Alli Mankkinen sekä pianisti Liisa Malmivaara.

Perjantai-illan Rakastava-kirkkokonsertissa tarjoillaan Sibeliuksen kuoroteoksia. Mieskuoro Naskalien tuplakvartetti Namikatsen rinnalla kuullaan mezzosopraano Tuija Knihtilää ja bassobaritoni Erik Rousia. Pianistina konsertissa soittaa Pauli Jämsä ja musiikinjohdosta vastaa Tommi Saalas.

Taiteellinen johtaja Erik Rousi kertoo, että viime vuonna menehtynyt Raija Tuuliainen oli hänen ajatuksissaan, kun hän suunnitteli kyseisen konsertin ohjelmaa:

– Raijan merkitys Lemin musiikkijuhlille vuosien mittaan on ollut korvaamaton. Halusin muistaa Raijaa Sibeliuksen mieskuoromusiikilla, ja esimerkiksi Rakastava-sarja tuo jo nimellään minulle mieleen Raijan. Hän oli erityisen säteilevä, positiivinen ja lämmin ihminen.

Mazzosopraano Tuija Knihtilä laulaa Raija Tuuliaiselle omistetussa konsertissa perjantai-iltana. Kuva Heikki Tuuli.

Sunnuntaina Tapiolassa estradilla ovat näyttelijälegenda Vesa Vierikko ja kitaristimestari Petri Kumela, jotka tarjoilevat kuulijoilleen tunnelmallisen musiikkikertomuksen Harmo ja minä.

Nyt konsertteihin myös

kulttuurisetelillä

Festivaalin ilmaistarjontaan kuuluvat tänä kesänä Särälounas kotiseutumuseolla, Nuken tarina -musiikkisatu lapsille, perinteiset Laululavakarkelot, Isojen poikien lauluja Kouvon baarissa sekä musiikillinen jumalanpalvelus. Mikäli mielii nauttia museolla musiikin lisäksi särää, ruokailun voi varata suoraan museolta.

Ennakkolipunmyynti on ollut tänä kesänä tasaisen varovaista. Eniten lippuja on myyty perjantain konsertteihin.

– Yleisön toiveesta meillä voi nyt ostaa lippuja myös kulttuuriedulla, joten nyt on hyvä tilaisuus käyttää joutilaat kulttuurisetelit pois, toiminnanjohtaja Jonna Imeläinen muistuttaa.

Viime vuonna Lemin musiikkijuhlien suojelijana toiminut Lappeenrannan kulttuurijohtaja Anu Talka jatkaa tehtävässä myös tänä vuonna. Hän kannustaa ihmisiä hyödyntämään kesän kulttuuritarjontaa:

– Suomen kesille on ominaista monenlaisen kulttuurin kukkiminen. Tästä kannattaa nyt ottaa ilo irti ja samalla tukea kulttuuritapahtumien järjestäjiä. Osallistumalla mahdollistamme tarjonnan säilymistä myös tulevina kesinä.

Lemin musiikkijuhlat järjestetään 28.–31.7. Ohjelma ja lisää tietoa konserteista löytyy osoitteesta leminmusiikkijuhlat.fi. Festivaalin liput ovat myynnissä Ticketmasterissa ja Lemin kirjastossa sekä konserttien ovelta. Särävaraukset: museosara.fi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *