Siirry suoraan sisältöön

Siunattua hulluutta Hakamäellä

Välijoen Nuorisoseura Riento esittää:

Aapeli: Siunattu hulluus

Ohjaus ja sovitus Jouni Henttu


Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Sievä Sininen oli parkkeerattava Savitaipaleen seurakuntatalon nurmikolle, kun katot kiiltelivät  ilta-auringon paisteessa silmänkantamattomiin… ei voi olla totta. Mäntyperän eukko oli kuvitellut, että harvakseltaan porukkaa Hakamäelle valuu, mutta jo moneen kertaan esitetty näytelmä näytti yhä kiinnostavan. Vieläköhän nämä kolme viimeistä esityskertaakin täyttää katsomon penkit…

Lavasteita ei juurikaan ollut. Pitkä penkki ja pihassa seisova traktori, mitähän tästäkin tulee! – Lopulta huomasin vain ihmetteleväni mitä syrjäkylällä saadaankaan aikaan! Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti, vaikka Rummukaisen miehet viihtyivätkin aika mukavasti makuuasennossa. Kun sitten hoksattiin että nuorin veljes olikin ihan selvästi hullu, niin hoitoonhan se piti saada…

Kaikkihan me olemme lukeneet ja nähneet monia versioita tästä näytelmästä, joten olkoon juoni juttelematta, ihmettelempähän jotain muuta.  Todellisia näyttelijälahjakkuuksia  tästä porukasta löytyy useita. Otetaanpa vaikka vauhkona pitkin pihaa ja tantereita porhaltanut Liinu-tamma, joka Saila Vanamosta syntyi heppakorvilla ja poninhännällä… minä näin villin nuoren tamman, jonka harja heilui, joka häntäänsä heitti ja korskuen katosi metsikköön! Ja kohta hän muuttui suloiseksi Ruusuksi, sama kukkamekko, korvat ja ponnari pois, ja neitokainen somasti flirttaili Elmerin kanssa… ja voi ihmettä, huivi päähän ja keppi käteen ja Saila muuttui ikivanhaksi käppyräselkäiseksi mummeliksi!

Entäs Juhani Loukkola sitten, todella herkullinen ryyppykohtaus, ensin ollaan niin kaveria ja kohta tapellaan, mutta miten huikean hauskasti esitetty. Juoppolallista virkamieheksi ja vieläpä kumaraiseksi huivipäiseksi seurakuntalaiseksi… Täydellisiä suorituksia kaikki.

Enkä suinkaan haluaisi olla tekemisissä vankilanjohtaja Jumppasen kanssa, varjelkoon miten kätevästi Lilja Lind muuttui vaimoihmisistä virkaintoiseksi vankilanjohtajaksi. Nämä ovat kuulkaas ihan oikeita taikatemppuja nämä roolisuoritukset!

Kameran kanssa en ehtinyt tamman perään, en tohtinut liikahtaakaan, kun vankilanjohtaja komenteli. Mutta tässä kuvassa ollaan vielä kovasti sitä mieltä, että oikeata vankikarkurit on saatu kiinni, ja vartijat odottavat kiitoksia ja palkintoa.

Rummukaisen veljekset eivät taida olla ihan tilanteen tasalla, mutta kylän eukot osaavat supista ja päivitellä  – tietenkin.

Nytpä onkin aika käydä kahvilla… moni hämmästeli, että kuinka muka parikymmentä minuuttia riittää tämän porukan kahvittamiseen, mutta hienosti se meni. Kun alkaa olla vuosien kokemus kahvitusporukalla, niin mainiot ”hullunpullatkin” sai hyppysiinsä kuin liukuhihnalta iloisen hymyn myötä…


Onnelliseen päätökseen päästiin monien kommellusten jälkeen, suloieen entinsen näyttelijättären Jaana Mentulan ei enää poliisinakaan tarvinnut järjestystä pitää. Hienoa heittäytmistä koko porukalta jälleen kerran, jos et ole vielä nähnyt, niin kiirehdi: perjanntai-iltana 8.7. ja sunnuntaina 10.7. kolme viimeistä näytäntöä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *