Perjantai oli musiikkijuhlien superpäivä Erik Rousin päätöskaudella

Lemin musiikkijuhlia vietettiin viime viikolla 39. kertaa. Yleisön suosikeiksi valikoituivat Raija Tuuliaisen muistolle omistettu Sibelius-konsertti sekä nuorten sellistien iltapäiväkonsertti.

Perjantain iltapäiväkonsertissa esiintyivät sellistit Maria Morfín Venäläinen (vas.) ja Alli Mankkinen (oik.) sekä pianisti Liisa Malmivaara. Kuva: Lemin musiikkijuhlat.

Lemin musiikkijuhlat päättyivät sunnuntaina. Nelipäiväiseen festivaaliin sisältyi kaikkiaan kymmenen konserttia, jotka keräsivät yhteensä noin 1.200 kuulijaa. Eniten lippuja myytiin perjantai-illan kirkkokonserttiin, jossa Sibeliuksen musiikkia tarjoilivat Mieskuoro Naskalien tuplakvartettikokoonpano Namikatse, pianisti Pauli Jämsä sekä solistit Tuija Knihtilä ja Erik Rousi.

Perjantai-illan konsertissa esiintyivät pianisti Pauli Jämsä, mezzosopraano Tuija Knihtilä, bassobaritoni Erik Rousi sekä mieskuoro Naskaleiden tuplakvartettikokoonpano Namikatse. Kuva: Lemin musiikkijuhlat.

Runsaslukuisen yleisön paikalle houkutteli myös perjantain iltapäiväkonsertti, jossa esiintyivät nuoret sellolahjakkuudet Maria Morfín Venäläinen ja Alli Mankkinen sekä pianisti Liisa Malmivaara.

Muissa konserteissa esiintyivät muiden muassa Arttu Kataja, Pauliina Tukiainen, Saima Malmivaara, Petri Kumela ja Vesa Vierikko.

Torstain avajaiskonsertissa esiintyivät pianisti Pauliina Tukiainen ja baritoni Arttu Kataja. Kuva: Lemin musiikkijuhlat.

Juhlaviikon myötä päättyi myös taiteellisen johtajan Erik Rousin kolmevuotinen toimikausi:

”Festivaali oli onnistunut. Oli ilo nähdä, että kaikissa konserteissa oli mukavasti yleisöä. Kaikki toimi hienosti ja voidaan olla lopputulemaan erittäin tyytyväisiä. Jussi Vänttisen on hyvä jatkaa tästä eteenpäin”, Rousi toteaa musiikkijuhlien tiedotteessa.

Erik Rousi toimi kolme vuotta Lemin musiikkijuhlien taiteellisena johtajana. Kuva: Lemin musiikkijuhlat.

Toiminnanjohtaja Jonna Imeläinen jättää niin ikään tehtävänsä Lemin musiikkijuhlilla:

”Kulunut viikko ylitti kaikki odotukset. Kävijämäärissä oli selkeää piristymistä parin koronakesän jälkeen. Tähän on hyvä päättää viiden festivaalivuoden jakso. Lämmin kiitos aivan jokaiselle mukana olleelle kuluneista vuosista”, Imeläinen kiittää tiedotteessa.

Ensi vuonna Lemin musiikkijuhlat viettää 40-vuotisjuhlaansa. Taiteellisen johtajan pesti siirtyy baritoni Jussi Vänttiselle, ja festivaalin toiminnanjohtajan tehtävässä aloittaa Karoliina Junno-Huikari.

Lemin musiikkijuhlien tuleva johtajakaksikko, toiminnanjohtaja Karoliina Junno-Huikari ja taiteellinen johtaja Jussi Vänttinen. Kuva Lemin musikkkijuhlat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.