Siirry suoraan sisältöön

Helteinen LMF-iltapäivä täytti tavoitteensa

Sää suosi ja 300 kävijän tavoite täyttyi Lemin nuorten järjestmässä LMF-musiikkitapahtumassa lauantaina.

Musiikillisen osuuden aloitti Younghearted-yhtye.

Iltapäivän ensimmäisen esiintyjän Younghearted-yhtyeen esiintymisen aikaan järjestäjät olivat jakaneet jo liki kaikki varaamansa 300 käsinauhaa.

– Emme tehneet kuin 300 nauhaa ja nyt vain parikymmentä on jakamatta, 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Merja Kuukka kertoi keikan päätyttyä ja lastenmusiikkiyhtye Herra Kivisen Puutarhatontttujen vuoroa odoteltaessa.

Illalla esiintyi vielä rap-yhtye Är oo.

Tapahtuman järjesti seitsemän 13-15-vuotiaan nuoren ryhmä. Ensimmäisen kerran se kokoontui jo viime syksynä ennen joulua, joten pitkä prosessi sai onnistuneen päätöksen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *